Kotkan seudun reittioppaaseen näkyviin bussien sijainti

Julkaistu 10.05.2022

Kotkan seudun reittioppaaseen on tehty matkustajia palvelevia uudistuksia.

Bussien sijaintitieto näkyy nyt palvelussa. Bussit saa näkyviin asetukset -kohdasta valitsemalla ”liikennevälineet”. Sijaintitiedon perusteella voi esimerkiksi seurata bussin kulkemista linjalla tai katso kulloinkin liikkeellä olevat bussit. Valitsemalla kartalta bussin, saa katsottua kyseisen linjan aikataulun.

Mobiililaitteessa kaikki kulloinkin kulkevat bussit saa näkyviin valitsemalla esimerkiksi kohdan ”Lähipysäkit kartalla”.

Käynnissä olevassa linjassa pysäkkikohtaiset ajat päivittyvät reittioppaaseen bussin todellisen sijainnin perusteella.

”Reittioppaaseen bussien sijaintitietoa on jo pitkään toivottu seudullamme ja olemme hyvin iloisia että nyt sen saimme julkaistua”, toteaa joukkoliikennepäällikkö Esa Partanen.
”Sijaintitiedon sekä kaupunkipyöräasemien lisääminen reittioppaaseen on jälleen yksi toimi edistää kestävää liikkumista seudulla”.

Lisäksi reittioppaan ilme uudistettiin Jonne&Minne – Kotkan seudun liikenne-brändin mukaiseksi.

Aiemmin keväällä reittioppaaseen on lisätty myös Kotkan sekä Haminan kaupunkipyöräjärjestelmien asemat. Reittiopas näyttää myös kulloinkin asemalla saatavilla olevien pyörien määrän.

Kotkan seudun reittiopas Kotka-Hamina-Pyhtää -alueen liikenteestä löytyy osoitteesta kotka.digitransit.fi

Reittioppaassa voi seurata bussin kulkua