Lastenkulttuurin joulu on tekemistä täynnä

Julkaistu 09.12.2021

Kotkassa ensimmäistä kertaa järjestettävän maksuttoman Lastenkulttuurin joulu -tapahtuman keskiössä ovat kulttuuri ja turvalliset kohtaamiset.
Yhteisötalo Messin pihalla ja sisätiloissa keskiviikkona 15.12., perjantaina 17.12. ja lauantaina 18.12. voi kuunnella Lasten soiva joulu -konsertin tai kamariorkesterin konsertin, tulla katsomaan Mimiä ja Kukua, ilahtua Ha-ha-haltijan klovneriaa, nukketeatteria ja taikatemppuja yhdistävästä esityksestä, nikkaroida jouluisia naulatöitä, paijata Hembölen eläimiä ja kohdata joulupukin ja Höppänätontun.

”Koronatilanteen pahennettua jälleen, jouduimme luopumaan perinteikkäästä tonttukoulusta ja järjestämään terveysturvallisempaa ohjelmaa ulkotiloissa ja rajatuissa sisätiloissa. Lastenkulttuurin joulun on tarkoitus tarjota lapsille ja perheille mukavaa tekemistä ja kokemista joulupukin saapumista odotellessa”, lastenkulttuurin kehittämispäällikkö Pia Lunkka kertoo.

Yhteisötalo Messin pihalla voi terveysturvallisesti kohdata joulupukin, tonttuja ja kulttuuria. Keskiviikkona ja perjantaina Höppänätonttu leikittää lapsia ja musisoi. Perjantai-iltana voi osallistua Mimin ja Kukun konserttiin. Televisiosta tuttujen Mimin ja Kukun kantavana ajatuksena on lapsen oman ajattelun aktivoiminen sekä terveen itsetunnon ja positiivisen minäkuvan tukeminen ja liikkumaan kannustaminen. Jokaisena tapahtumapäivänä paikalla ovat myös Hembölen eläimet.

Messin sisätiloissa järjestetään rajatuin katsoja- ja kävijämäärin esityksiä sekä työpaja. Keskiviikkona klo 18 Messin sisällä soi Kotkan seudun musiikkiopiston kamariorkesterin Lasten joulukonsertti ja lauantaina klo 15 Riikka Pelon, Riku Pelon ja Esa Ylösen Lasten soiva joulu -musiikkiesitys.

Messin sisätiloissa järjestettäviin esityksiin on ennakkoilmoittautuminen, joka alkaa 9.12. klo 10 osoitteessa www.kotka.fi/lastenkulttuuri. Lauantaina järjestettävään kädentaitojen nonstop-työpajaan ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon, mutta kävijämäärää rajoitetaan (max. 15 hlöä kerralla). Sisätiloissa järjestettäviin esityksiin osallistuvilta yli 16-vuotialta edellytetään koronapassia ja se tarkastetaan sisääntulon yhteydessä.

”On arvokasta, että voimme tarjota turvallisia kulttuurielämyksiä lapsille ja heidän aikuisilleen myös pandemia-aikana. Sisätilojen katsojamääriä rajoitetaan ja sisätilojen esityksiin otamme käyttöön koronapassin. Tapahtumassamme on maskisuositus. Tällä tavoin saamme turvattua iloisen joulutapahtuman”, Lunkka sanoo.

Lastenkulttuurin joulu Yhteisötalo Messillä

Keskiviikko 15.12. klo 17 – 19

Messin pihalla:

Tonttusauna -näyttelyteos

Nikkarointipaja

Hembölen eläimet

Joulupukki

klo 17 Höppänätontun musiikkiesitys

klo 17.35 Höppänätonttu leikittää lapsia

klo 18.55 Höppänätontun loppulaulu

Messin sisällä:

klo 18 Lasten joulukonsertti: esittäjänä Kotkan seudun musiikkiopiston kamariorkesteri, Orkesteria johtaa Esa Heikkilä ja solistina Sini Lavastre (ennakkoilmoittautuminen, max. 40 hlöä)

HUOM! Tilaisuuteen osallistuvilta yli 16-vuotialta edellytetään koronapassia ja se tarkastetaan sisääntulon yhteydessä. Varauduthan näyttämään koronapassin sekä henkilöllisyystodistuksen.

Perjantai 17.12. klo 17 – 19

Messin pihalla:

Tonttusauna -näyttelyteos

Nikkarointipaja

Hembölen eläimet

klo 17 Höppänätontun musiikkiesitys

klo 17.35 Höppänätonttu leikittää lapsia

klo 18 Mimi ja Kuku

klo 18.55 Höppänätontun loppulaulu

Lauantai 18.12. klo 12 – 16

Messin pihalla:

Tonttusauna -näyttelyteos

Nikkarointipaja

Hembölen eläimet

Joulupukki

Messin sisällä:

klo 12 – 16 Kädentaitojen-työpaja: tee pieni nukke, olkikoriste tai vahakynttilä (non-stop, kerralla max. 15 henkilöä)

klo 12.30 Ha-ha-haltijan klovneria, nukketeatteria ja taikatemppuja (ennakkoilmoittautuminen, max. 50 hlöä).

HUOM! Tilaisuuteen osallistuvilta yli 16-vuotialta edellytetään koronapassia ja se tarkastetaan sisääntulon yhteydessä. Varauduthan näyttämään koronapassin sekä henkilöllisyystodistuksen.

klo 15 Lasten soiva joulu -musiikkiesitys: Riikka Pelo, Riku Pelo ja Esa Ylönen (ennakkoilmoittautuminen, max. 50 hlöä).

HUOM! Tilaisuuteen osallistuvilta yli 16-vuotialta edellytetään koronapassia ja se tarkastetaan sisääntulon yhteydessä. Varauduthan näyttämään koronapassin sekä henkilöllisyystodistuksen.

Tapahtuman järjestää Kotkan Lastenkulttuurikeskus.