Kymenlaakson koronatilanne kehittynyt edelleen huonompaan suuntaan

Julkaistu 10.11.2021

Viikko sitten leviämisvaiheeseen siirtyneen Kymenlaakson koronaepidemiatilanne on kehittynyt edelleen huonompaan suuntaan.
Kymenlaaksossa on viimeisen kahden viikon aikana ajalla 26.10. – 8.11. todettu 229 uutta koronatartuntaa. Ilmaantuvuusluku 100 000 asukasta on 140,5. Positiivisten osuus näytteistä on 4,96 prosenttia. Kaikki nämä luvut ovat koko epidemia-ajan pahimpien joukossa.

Epidemiatilanteen kehitystä kuvaavat viikoittaisten uusien tartuntojen määrät: viikolla 40 tartuntoja 51, viikolla 41 tartuntoja 51, viikolla 42 tartuntoja 81 ja viikolla 43 uusia koronatartuntoja oli 150.

Koronatartuntoja tulee nyt monenlaisista lähteistä: omasta perheestä (samassa taloudessa 24,5 %) ja muusta lähipiiristä (12,7 %) yksityistilaisuuksista (10,5 %), ulkomaanmatkoilta (9,6 %) ja harrastuksista (6,6 %). Ravintolatartuntoja on todettu muutamia ja ne on yhdistetty kuuteen ravintolaan.

Myös sairaalahoidon tarve on kasvanut. Tällä hetkellä sairaalahoidossa on yhdeksän koronaviruspotilasta. Koronaviruspotilaiden kohdalla vaaditaan usein pitkiä sairaalahoitojaksoja, mikä kuormittaa terveydenhuoltoa. Tällä hetkellä ollaan jo lähellä rajaa, jolloin joudutaan pohtimaan kiireettömän hoidon peruuttamisia.

Tartuntoja on edelleen eniten rokottamattomilla. Sairastuneiden joukossa on kuitenkin nyt myös rokotettuja yli 60-vuotiaita.

”Valitettavasti on todettu, että näillä ikääntyneillä, jotka ovat saaneet 2. rokoteannoksen kesäkuussa tai aiemmin, rokotuksen teho on hiipunut. Yli 60-vuotiaiden on erittäin tärkeä hakeutua 3. rokotukseen, kun 2. annoksesta on kulunut kuusi kuukautta”, johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa toteaa.

”Edelleen jokaisen, joka ei ole vielä ottanut koronarokotuksen ensimmäistä tai toista annosta, on syytä hakeutua rokotukseen”.

Koronarokotuskattavuus on 12 vuotta täyttäneillä kymenlaaksolaisilla noussut kahden rokotusannoksen osalta yli 80 prosentin ja on nyt 81 prosenttia.

”On hienoa, että rokotuskattavuus on noussut, ja koronapassi on hieman lisännyt myös nuorempien ikäluokkien kuten 20-30-vuotiaiden hakeutumista koronarokotuksiin. Nykyinen rokotuskattavuus ei kuitenkaan ole vielä riittävä hillitsemään epidemiaa alueella”, Mäntymaa kertoo.

”Rokottamattomalla henkilöllä on nyt erittäin suuri riski saada koronatartunta Kymenlaaksossa. Koronarokotus kannattaa ottaa ihan oman itsensä vuoksi, mutta rokotuksella voi samalla suojella myös muita”.

Mäntymaan mukaan Kymenlaaksossakin on esimerkkejä tapauksista, joissa yksittäinen rokottamaton ja maskia käyttämätön henkilö on tartuttanut muita ja altistanut suuriakin määriä muita henkilöitä esimerkiksi kouluissa ja ikääntyneiden ihmisten joukossa. Tällaiset yksittäiset tapaukset voivat johtaa laajoihinkin karanteeneihin.

Kymsoten tartunnanjäljitys ruuhkautui viime viikonloppuna ja tämän vuoksi työntekijöitä on lisätty. Tartunnanjäljitys pystyy edelleen kontaktoimaan koronatartunnan saaneet saman päivän aikana, mutta altistuneiden kohdalla viive yhteydenottoon voi olla 2-3 päivää.

Kymenlaaksossa koronatartuntoja on erityisesti Kouvolassa ja Kotkassa, mutta koronavirustartuntoja esiintyy koko alueella.

”Jokaisen on syytä olla nyt varovainen ja käyttäytyä vastuullisesti”, johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa painottaa.

”Erityisesti rokottamattomilla on nyt erittäin suuri riski saada koronatartunta, mutta myös rokotettujen on tärkeä ottaa huonontunut epidemiatilanne tosissaan”.

Alueellinen koronakoordinaatioryhmä keskusteli 10.11. alueen huonontuneesta koronatilanteesta ja mm. mahdollisista korkean riskin tapahtumista ja tilanteista sekä terveydenhuollon kestämisestä vaikeutuneessa tilanteessa. Varsinaisten uusien rajoitusten ja toimintaohjeiden osalta odotetaan valtakunnallista linjausta ja erityisesti sosiaali- ja terveysministeriön uutta ohjauskirjettä.

Kymenlaakson alueellinen koronakoordinaatioryhmä ei asettanut uusia suosituksia, mutta se painottaa erityisesti seuraavien suositusten noudattamista: Maskin käyttöä suositellaan vahvasti erityisesti kaikille rokottamattomille, mutta myös rokotetuille erityisesti ruuhkaisissa sisä- tai ulkotiloissa liikkuville. Yksityistilaisuuksissa tulee niin järjestäjien kuin osallistujienkin noudattaa hygieniaohjeita, varovaisuutta ja välttää suuria kokoontumisia. Vaikka valtakunnallinen etätyösuositus päättyi, etätyötä tulisi edelleen suosia sellaisilla työpaikoilla, joissa se on mahdollista.

”Jos henkilö saa oireita, hänen pitää pysyä kotona. Myös rokotettujen tulee hakeutua koronavirustestiin, jos on epäilys koronatartunnasta, oireet jatkuvat tai pahenevat”, Mäntymaa muistuttaa.

Kymsote vetoaa jälleen myös alueen työnantajiin ja toivoo työnantajia muuttamaan sairauslomakäytäntöjään. Työnantajia kehotetaan tarvittaessa laajentamaan ”oma ilmoitus esimiehelle” -käytäntöä eli työnantajien tulisi mahdollisuuksien mukaan toimia siten, että työntekijä voi jäädä sairastamaan kotiin omalla ilmoituksella esimiehelle ilman lääkärintodistusta esimerkiksi 3–7 päiväksi. Tällä voidaan välttää terveyspalvelujen turhaa kuormittamista. Lisäksi odottelu terveydenhuollon vastaanotolla lisää tartuntavaaraa.

Huonontuneessa epidemiatilanteessa Kymenlaakson alueellinen koronakoordinaatioryhmä on päättänyt kokoontua jatkossa viikoittain eli seuraavan kerran keskiviikkona 17.11.