Kymenlaakson koronamäärät loivasti laskemassa, suositukset siirtymässä paikallisiksi

Julkaistu 30.09.2021

Kymenlaakso jatkaa kiihtymisvaiheessa. Viimeisen kahden viikon aikana 15.-29.9. on todettu 113 uutta koronavirustartuntaa. Ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohti on näin 68,7. Koronatartuntojen määrän loiva lasku alueella jatkuu.

Koronavirusta on kuitenkin edelleen koko Kymenlaaksossa. Tartuntamäärien lasku ei suoraan kerro koronatilanteen paranemisesta. Näytteenottojen määrä on vähentynyt ja on nyt kesäkuun 2021 eli deltavariantin alkuvaiheen tasolla. Viimeisen kolmen viikon aikana näytemäärät ovat vähentyneet 56 prosenttia. Mitä vähemmän näytteitä otetaan, sitä vähemmän on myös positiivisia testituloksia. Positiivisten osuus otetuista näytteistä on aivan lievästi noussut viime viikosta, se on 2,35 %. Myös jätevesiseurannan perusteella voidaan todeta, että koronavirus ei ole vähentynyt alueella.

Koronavirusta esiintyy maakunnassa tasaisesti

Tartunnanlähde on yleisimmin samassa taloudessa asuvalta (19,5 %) tai muusta lähipiiristä (12,4%). Muita merkittäviä tartunnanlähteitä ovat ulkomaanmatka (12,4%), yksityistilaisuus (8 %), työpaikka (7,1%) ja baari, ravintola tai yökerho (6,2 %).

Sairaalahoidossa on tällä hetkellä viisi koronaviruspotilasta. Sairaalahoidossa on jo pitkään ollut ainoastaan rokottamattomia henkilöitä.
”Jatkan rokotuksiin kehottamista. Rokotukset suojaavat tehokkaasti koronaviruksen vakavilta tautimuodoilta. Yksilön lisäksi rokotuksilla on merkitystä koko yhteiskunnan toimintaan. Väestön rokotuskattavuutta seurataan tarkasti, sillä rokotusten avulla voidaan purkaa suosituksia ja siirtyä kohti normaalia toimintaa. Kymenlaaksossa rokottamattomia on eniten alle 40-vuotiaiden ikäryhmissä”, johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa kertoo.

Kymenlaaksossa rokotuskattavuus 12 vuotta täyttäneessä väestössä on ensimmäisen annoksen osalta 83,9 % ja toisen annoksen osalta 70,1 %.

Alueellinen koronakoordinaatioryhmä käsitteli 29.9. sosiaali- ja terveysministeriön ohjauskirjeitä. STM:n ohjauskirje Uudistettu hybridistrategian toimintasuunnitelma julkaistiin 23.9. Lisäksi 27.9. julkaistiin STM:n ohjauskirje tartuntatautilain 58 d §;n muutoksista koskien covid-19-tartuntariskin ehkäisemistä asiakas- ja osallistujatiloissa. (STM:n ohjauskirjeet luettavissa täältä: https://stm.fi/stm-ohjeet-koronavirustilanteessa)

”Ohjauskirjeiden pääasiallinen idea on, että koronaan liittyen jatkossa vältetään koko maata koskevia rankkoja rajoituksia, joissa ovet menevät ja pysyvät kiinni. Tilalle tulee mahdollisuus tehdä kohdistettuja ja lyhytaikaisia toimenpiteitä sinne, missä niitä tarvitaan. Ts. siirrytään paikallisiin toimenpiteisiin, jos meillä ilmaantuu esimerkiksi paikallinen koronatartuntaryvästymä”, Mäntymaa selvittää.

”Valtakunnallisesti tavoitteena on vähintään 80 prosentin rokotuskattavuus, jotta yhteiskunta voidaan avata. Tähän on meilläkin vielä matkaa nuoremmissa ikäluokissa”.
Myöskään alueen epidemiavaihe ei jatkossa enää suoraan vaikuta tiettyihin rajoituksiin ja suosituksiin. Sairaanhoitopiirit seuraavat kuitenkin edelleen alueidensa koronatilannetta ja käyttävät arvioinneissaan epidemiavaiheita.

Alueellinen koronakoordinaatioryhmä ei tehnyt muutoksia suosituksiin. Lähipäivinä on kuitenkin valmistumassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen uusi maskisuositus, jonka mukaan tehdään päätökset myös Kymenlaaksoon. Asiasta tiedotetaan erikseen.
Sairaaloiden ja asumisyksiköiden vierailuihin liittyvät rajoitukset jatkuvat lokakuussa ennallaan, sillä kyseisissä paikoissa on koronavirustartunnan kannalta riskiryhmiin kuuluvia ihmisiä.
Kymenlaakson alueellinen koronakoordinaatioryhmä päätti kokoontua jatkossa kahden viikon välein, seuraava kokous on 13.10.