Turvallinen esiopetus ja varhaiskasvatus koronatilanteen aikana syksyllä 2021

Julkaistu 06.08.2021

Syyslukukauteen valmistaudutaan pitkälti samoilla terveysturvallisilla käytännöillä kuin on totuttu. Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ovat päivittäneet suositukset esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestämiseksi.

Suositusten tarkoitus on tukea varhaiskasvatuksen toimintayksiköitä ja kouluja toteuttamaan varhaiskasvatus ja koulunkäynti koronaepidemian aikana siten, että toiminta on turvallista lapsille ja henkilökunnalle. Suosituksia noudattamalla voidaan hallita tartuntariskiä, eli vähentää tartuntoja ja rajata mahdollisissa altistustilanteissa altistuneiden joukko mahdollisimman pieneksi.

  • Varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen ei pidä tulla, jos on sairastumiseen viittaavia oireita.
  • Hyvä käsi- ja yskimishygienia  estää viruksen leviämistä.
  • KymSoten velvoittava suositus aikuisille on, että sisätiloissa käytetään kasvomaskia.
  • Vältetään käyntiä varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen sisätiloissa.
  • Jos yksikössä todetaan koronavirustartunta, selvitetään onko tapahtunut altistumista, altistuneet jäljitetään ja asetetaan tartuntatautilain nojalla karanteeniin.
  • Koronavirustartunnan saaneen on oltava pois varhaiskasvatuksesta tai esiopetuksesta tartuntatautilääkärin antamien ohjeiden mukaisesti.

 

Lue koko tiedote

Tiedote syksyn 2021 toimintakauden käynnistyessä

THL:n ohje löytyy THL:n Lapset ja koronavirus –sivulta

https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/lapset-ja-koronavirus

 

Toivotamme kaikille varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen asiakkaille hyvää alkanutta syyskautta!

Odotetaan hyvällä yhteistyöllä koronatilanteen helpottumista.