Kulttuuria Kotkan kesässä

Julkaistu 09.06.2021

Kotkan kesässä on tänä vuonna nähtävillä, kuultavissa ja tehtävissä kulttuuria monin eri tavoin. Monipuolista ohjelmaa on sekä lapsille että aikuisille alkaen 30.6. ja päättyen 26.8.

Kotkan Lastenkulttuurikeskus järjestää lapsille ja lapsiperheille neljä erilaista ohjelmakokonaisuutta. Aiemmilta kesiltä tutut Taidepiha-työpajat järjestetään Yhteisötalo Messin pihalla loppukesästä, kun uusi ohjelmakokonaisuus, Kotka leikkii -tapahtumapäivät, aloittaa kesän riennot 30.6. – 3.7. Lisäksi Karhulan jokipuistossa koetaan Digisatumetsä. Kotka leikkii -tapahtumapäivät on nelipäiväinen tapahtumasarja Yhteisötalon Messin sisäpihalla, jossa jokaisena päivänä voi vapaasti käydä leikkimässä lapsille mieluisia leikkejä. Jokaisena päivänä on tavattavissa myös Hembölen kotieläimet. Lisäksi 7. – 8.7. Luovin leirikeskuksessa järjestetään kaksi keppari-päiväleiriä eri ikäisille lapsille.

”Kesän uudet ohjelmasisällöt tuovat hienoa sisältöä perheiden kesälomapäiviin. Kotka leikkii -tapahtumapäivät ovat hyvä esimerkki tapahtumasta, jossa koko perheen voimin voidaan piipahtaa muun kesälomaohjelman lomassa, tai viettää useampi tunti leikkien ja Hembölen eläimiä hoivaten. Jokaiselle päivälle luodut eri leikit tuovat vaihtelua ja mahdollisuuksia erilaisista asioista kiinnostuneille lapsille”, kulttuurituottaja Jenni Kuustie kertoo.

Musiikkia tarjoillaan tänä kesänä kesäkonserttien muodossa. Kesäkonserttien sarja alkaa ke 7.7. Jytäjyrsijöiden lastenkonsertilla, jonka jälkeen loppukesän tarjonta on suunnattu aikuisille ja koko perheelle. Kesäkonserteissa tänä kesänä nähdään mm. Kotka Big Band solistinaan Emma Salokoski, Pääesiintyjät, Heroines ja Juha Vainio -seura.

”Kesäkonsertit ovat jatkumoa aikaisempien vuosien puistokonserteille. Halusimme näin koronavuosien jälkeen uudistaa konseptia ja tuoda erilaista musiikkisisältöä eri puolille Kotkaa, kuten Karhulan jokipuistoon ja Karhulan torille”, tapahtumapäällikkö Tiina Salonen toteaa.

Lisäksi ns. meripäivälauantaina 31.7. Mansikkalahdessa järjestetään uusi, koko perheen piknik-tapahtuma Humppaa ja hiekkakakkuja. Tapahtumaa tähdittävät Kengurumeininki, Jukka Poika & dj sekä Marika Huomolin & Wiljami Salminen. Tapahtuma ajoittuu iltapäivään ja alkuiltaan.

”Humppaa ja hiekkakakkuja -tapahtuma ideoitiin keväällä peruuntuneiden Meripäivien tilalle. Halusimme tarjota kotkalaisille maksuttoman ja päihteettömän ulkotapahtuman, jonne voi tulla koko perheen kanssa nauttimaan kesäpäivästä. Mukaan voi ottaa oman piknik-korin tai ostaa eväitä Mansikkalahden kioskista ja tulla kuuntelemaan hyvää musiikkia. Tapahtumassa on lapsille myös merirosvodigiseikkailu, jossa voi oman puhelimen avulla etsiä kätketyn aarteen”, kuvailee tapahtumapäällikkö Tiina Salonen.

Kulttuuria Kotkan kesässä -ohjelman voit lukea kokonaisuudessaan osoitteesta www.kotka.fi/kulttuuriakotkankesassa.

Koko kesän ohjelma on maksuton.