Vaka-blogi: Meillä on taivas kattona ja metsät seininä

Julkaistu 04.05.2021 Kirjoittajalta Jaana Feldt

Blogin kirjoittajana on tällä kerralla varhaiskasvatuksen opettaja Heini Tast Otsolan koulun esiopetuksesta. Heini vie meidät eskarilaisten matkassa metsään ihmettelemään ja oppimaan.

Meillä on taivas kattona ja metsät seininä

”Milloin syödään taas metsässä?” kysyivät Otsolan esikoululaiset talvella moneen kertaan. Oli aika lähteä metsään. Pakkasimme maitokärryyn ruuat ja riippumatot, ja suuntasimme tuttuun lähimetsään. Keitto maistui erityisen hyvältä kiven päällä istuessa ja kaverin kanssa turistessa. Sitten ripustimme riippumatot mäntyjen väliin, otimme mukavan asennon ja uppouduimme tarinoihin talitinttien säestyksellä. Tervetuloa kevät!

Talvi tuntuu olevan jo kaukana. Tuskin enää muistetaan aikaa, jolloin luistelu alkoi sujua alkuvaikeuksien jälkeen ja miten hiihdettiin mäkeä ylös, mäkeä alas ja kenttää ympäri. Ja ystävänpäivän alla laitettiin villasukat jalkaan ja pinkaistiin hangelle villasukkajuoksuun!

Ajatus luonnon ja lasten yhdistämisestä alkoi kyteä mielessäni jo opiskeluaikana. Rohkeutta metsäryhmän perustamiseen tuli muutama vuosi sitten liikunnan ammattitutkintoa suorittaessani. Lasten tulisi saada kolme tuntia vaihtelevaa liikuntaa päivässä. Tämä toteutuu parhaiten ulkona. Nyt lähdemme yhdeksäksi ulos ja tulemme sisälle vasta syömään lounasta. Jos silloinkaan. Kun syömme ulkona, meillä ei ole mitään kiirettä sisälle.

Hämmästyn yhä uudelleen, miten luonto tarjoaa eteemme uutta ihmeteltävää. Aina löytyy uusia tapoja oppia kirjaimia ja numeroita. Mahdollisuuksia löytyy oksan karahkoista ja omista varjoista. Mustikoista saadaan piirakkaa, mutta niillä voi myös vaikkapa maalata! Metsä on täynnä tarinoita: kuka asuu kolossa juurakon alla, miksi tuolla kelolla on pitsisukka jalassa, missä on noiden oravanpoikasten koti?  Välillä otetaan kynät ja paperit esille ja etsitään kaverin kanssa mukava paikka, jossa voi harjoitella kirjaimia. Paperikin loppuu joskus kesken, kun oikein innostuu. Kaikkea, mitä opetellaan sisällä, voi opetella myös ulkona. Ulkona meillä on kaikki aistit käytössä tukemassa oppimista.

Aina keskittyminen ei ole lapselle helppoa. Välillä voi olla pakko ottaa muutama hyppyaskel. Kun pienen juoksupyrähdyksen jälkeen hengästyneenä istahtaa alas, niin jaksaa helpommin taas kuunnella ja keskittyä. Ehkä huomaat, miten metsässä sinua tarvitaan puiden kantamisessa ja majojen rakentamisessa. Sisällä jäät toisista vähän jälkeen. Metsässä sinua tarvitaan ja kuunnellaan, ja huomaat, miten mukavalta se tuntuu.

Mieli lepää, kun seuraa metsässä lasten leikkejä. Osa rakentaa majaa, jotkut ovat oravina kuusen alla, jotkut kulkevat mustikkamättäältä toiselle ja keskustelevat. Suut käyvät ja mielikuvitus laukkaa! Yhdessä leikissä kaarnan pala on Titanic, toisessa leikissä se on suklaaleivos. Jotkut ovat poteroissa miekkoineen ja odottavat sopivaa hetkeä hyökkäykseen. Joku on löytänyt kiven alta mönkiäisen. Yhdessä ihmetellään ja ihastellaan – samalla tasolla, aikuinen ja lapsi.

Metsässä lepää mieli, mutta metsä tekee meille hyvää muutenkin. Metsäluonnon hyvä mikrobisto suojaa meitä allergioilta ja astmalta ja pitää meidät terveempinä.

Metsäpaikkaamme käyttävät muutkin. Huomaamme sen maanantaiaamuisin ruttuisista sipsipusseista ja juomatölkeistä. Siksi meillä on usein roskapussi mukana. Joskus jätämme puuhun lapun: ”Ei saa roskata, muuten linnut kuolee.” Ja oksan haaraan pussin, mihin roskat voi laittaa.

On onni, että työpaikkani osui Vihreän lipun esikouluun. Täällä on helppo toteuttaa unelmaansa. On hienoa nähdä, miten lapset oppivat kierrättämään, sammuttamaan turhia valoja ja säästämään vettä pestessään käsiä. Nämä taidot seuraavat lasta toivottavasti myös kotiin ja ovat käytössä vielä vuosien ja vuosikymmentenkin päästä.

Yksi eskarivuosi on pian taas lopussa ja kesä edessä. Rentoudu, sinä tuleva koululainen! Nauti auringosta, kimmeltävästä vedestä ja vapaudesta! Keskellä kesää ehkä huomaat, miten linnunpoikaset lähtevät pöntöstä, jonka rakensit keväällä. Ja kun mustikat kypsyvät, on koulun alku jo lähellä. Onnea matkaan! Maailma on täynnä kaikkea uutta ja ihmeellistä!

Metsä tuoksuu, tuuli soi,
kevätniitty vihannoi, 
oomme matkalla  mainioon maailmaan, 
ympärillämme ystävyyttä!
-Jukka Salminen