Viking Line Meripäivien aikaan Kantasatamaan

Julkaistu 12.04.2021

HaminaKotka avaa satamansa ensimmäistä kertaa Viking Linen matkustaja-alukselle. Viking Line on lanseerannut tulevalle kesälle uusia uniikkeja risteilyjä, joista yksi rantautuu Meripäivien aikaan Kotkan Kantasatamaan. Viking Linen M/S Gabriella lähtee Helsingistä keskiviikkona 28.7. kohti Tallinnaa, jonka jälkeen alus saapuu Kotkaan torstaina 29.7. M/S Gabriella viipyy Kotkassa aamupäivästä iltaan asti, jolloin risteilyvierailla on koko päivä aikaa nauttia Kotkan Meripäivistä ja kaupungin nähtävyyksistä, ennen laivan lähtöä Tallinnan kautta takaisin Helsinkiin.

– Meillä on vieraillut kansainvälisiä risteilyaluksia, mutta M/S Gabriella on ensimmäinen iso kotimainen risteilijä. Viking Linen laivan saapuminen satamaamme on meille suuri kunnia ja näinä poikkeuksellisina aikoina erityisen tervetullut piristys, kertoo HaminaKotka Satama Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Naski.

– Tämä on harvinaislaatuinen tilaisuus sekä paikallisille että matkustajille. Paikalliset näkevät M/S Gabriellan omilla kotikonnuillaan ja matkustajat saapuvat suomalaisella risteilijällä Kotkan Kantasatamaan. Olemme todella innoissamme uusista kotimaan matkakohteistamme. Pitkän talven jälkeen uskon, että ihmisillä on tarve saada vaihtelua arkeen ja vaihtaa hetkeksi maisemaa. Kotimaan risteilyillä se on mahdollista todella turvallisesti, kertoo Viking Linen myyntijohtaja, Kotkassa teini-ikäisenä kasvanut Kaj Takolander.