Tervasillasta Huvilasillaksi (ID #258)

Julkaistu 21.04.2021

EI JATKOON 

Tervasilta on jäänyt Sapokan alueen kaunistusprojektista syrjään. Se kaipaisi ehostusta. Onhan silta tärkeä osa Sapokkaa, sitä myöten kuljetaan Vesipuistoon ja Meriniemen suuntaan. Ehdotan sillan maalaamista ja kaiderakennelmien muokkaamista niin että silta yhdistyisi paremmin Vesipuiston siltoihin. Nimen voisi palauttaa Huvilasillaksi.

IDEAN HYÖDYT

Kauneutta ei ympäristössämme ole koskaan liikaa. Luulisin sen herättävän iloa ja myös toisi esille sillan historiallista puolta. Harmaa ei ole koskaan ihmiselle kovinkaan myönteisiä tuntemuksia herättävä väri.

MAHDOLLISET YHTEISTYÖKUMPPANIT

Varmaan on. Tulee mieleen kaupungin työpajat, ja tietysti kaupunginarkkitehti piirtämään sillan uuden kaarevan lisäosan.

IDEAN JÄTTI: Olavi Heino

VASTAUS:

Kiitos ideastasi ja osallistumisesta Kotkan kaupungin ensimmäisen osallistuvan budjetoinnin kokeiluun. Valitettavasti ideasi ei edennyt jatkoon osallistuvassa budjetoinnissa. Kotkan kaupungin asiantuntijat ovat perehtyneet ideaasi ja arvioineet sen osallistuvan budjetoinnin arviointikriteerien perusteella. Arviointikriteerit löytyvät täältä: Arviointikriteerit

Ideaa ei voida toteuttaa, koska sen kustannukset ylittävät osallistuvalle budjetoinnille varatun määrärahan (15 000 euroa/alue). Kaiteiden kunto on tällä hetkellä sellainen etteivät ne tarvitse peruskunnostusta, jolloin puuosien uudelleen suunnittelu tulisi ajankohtaiseksi. Huoltomaalaukset tehdään kaupungin normaalin toiminnan puitteissa kiirellisyysjärjestyksessä.