Keinuja Ruonalan alueelle (ID #246)

Julkaistu 20.04.2021

JATKOON 

Ruonalan koulun oppilaille tehdyn osallisuuskyselyn perusteella alueelle kaivataan kovasti keinuja. Koulun piha-alue on kunnostettu koulun peruskorjauksen yhteydessä noin v. 2006 ja silloin ei keinuja pihalle saatu. Oppilaiden ajatuksena olisi, että keinut voisivat olla erilaisia ja ns. moderneja keinuja.

IDEAN HYÖDYT

Keinut olisivat koulupäivinä koulun oppilaiden käytössä ja muina aikoina kenen tahansa alueella asuvan käytössä. Keinut monipuolistaisivat välituntileikkejä ja houkuttelisivat myös vapaa-ajalla lapsia ja nuoria ulos liikkumaan. Myös aikuiset voisivat keinua, jos haluavat.

IDEAN JÄTTI: Ruonalan koulun 4A-luokka

VASTAUS:

Kiitos ideasta ja osallistumisesta Kotkan kaupungin ensimmäisen osallistuvan budjetoinnin kokeiluun.
Asiantuntijat ovat perehtyneet ideaan, ja se etenee jatkojalostettavaksi. Idean eteneminen äänestysehdotukseksi edellyttää vielä tarkentamista ja selvitystyötä. Ideaa käsitellään Länsi-Kotkan verkkotyöpajassa, joka on maanantaina 10.5. klo 17-19 (Teams).