Aaltoja! – Valoa ja ääntä Kotkassa -tapahtumalle Taiteen edistämiskeskuksen tuki

Julkaistu 05.03.2021

Kotkan kaupungin kulttuuri- ja tapahtumapalvelut järjestämän Aaltoja! -tapahtuman rahoituspohja vahvistui Taiteen edistämiskeskuksen (TAIKE) myöntämän 10 000 euron apurahan myötä. Apurahasta päätti TAIKEn Taiteen moninaisuuden toimikunta.

”Aaltoja! -tapahtuman valmistelut ovat hyvässä vauhdissa,” kertoo tapahtumapäällikkö Tiina Salonen.
”Lokakuussa 2021 järjestettävää, valo- ja äänitaiteeseen keskittyvää uutta tapahtumaa rakennetaan yhdessä monien paikallisten toimijoiden kanssa. Mukana on niin kaupungin omia organisaatioita kuin yhdistyksiä ja liikeyrityksiä. Luvassa on valoa ja ääntä syksyllä taas väistämättä lisääntyvän pimeyden keskelle. TAIKEn avustus tuo hyvän lisän tapahtuman budjettiin”, Salonen iloitsee.

TAIKEn avustuksen lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriö on juuri myöntänyt Lasten Meripäiville 15 000 euron avustuksen sekä Kotkan lastenkulttuurikeskuksen koordinoimalle Kaakkois-Suomen kuntien (Kotka, Hamina, Kouvola, Virojoki, Miehikkälä, Pyhtää, Loviisa) lastenkulttuurin KOPPA-verkostolle yhteensä 80 000 euron avustuksen.

Taiteen ja kulttuurin tiloja haussa Nelosteatterilla

Kotkan kulttuuri- ja tapahtumapalvelut ilmoittaa haettavaksi Satamakadun Nelosteatterissa sijaitsevat kaksi taiteilijoiden ja kulttuuritoimijoiden työtilaa.

Vapaana ovat yläkerran isompi työhuone (29,75 m2) ja alakerran pienempi huone (13,34 m2). Tilat annetaan kulttuurikäyttöön käyttökorvausta (4,89 €/m2) vastaan. Hintaan sisältyvät sähkö-, lämpö- ja vesikulut. Rakennuksessa ei ole hissiä. Tilat on tarkoitettu Kotkassa asuville taiteilijoille ja kulttuuritoimijoille, tiloja hakevan rekisteröidyn yhteisön kotipaikan on oltava Kotka.

Tilat ovat hyvässä kunnossa, yläkerran työhuone on juuri remontoitu. Tilojen käyttösopimus solmitaan kolmen vuoden määräaikaisena sopimuksena. Päätöksen tilojen käytöstä tekee kulttuurijohtaja.

Tiloja hakevan on toimitettava vapaamuotoinen hakemus 12.3. mennessä sähköpostitse kulttuuri- ja tapahtumapalvelujen toimistolle osoitteeseen kulttuuri@kotka.fi.
Hakemukseen liitetään mukaan yksittäisen henkilön ansioluettelo sekä haluttaessa muuta hakijan ammatillisesta toiminnasta kertovaa materiaalia. Rekisteröidyt yhdistykset liittävät hakemukseen mukaan kuluvan vuoden toimintasuunnitelman ja talousarvion sekä viimeisimmän allekirjoitetun tilinpäätösasiakirjan.