Nopeaa asiointia turvavälein – Kotkan kirjastot avautuvat 1.6.

Julkaistu 27.05.2020

Kotkan kaupunginkirjastot avautuvat maanantaina 1. kesäkuuta normaalein kesäaukioloajoin. Myös kirjastoauto Ilona lähtee reitille rajoitetuin palveluin maanantaina – ensimmäisen viikon aikana voi ainoastaan noutaa varauksia ja palauttaa lainoja. Karhuvuoren ja Karhulan kirjastojen omatoimiset kirjastopalvelut pidetään vielä toistaiseksi suljettuina.

Aamutunti riskiryhmille

Kerran viikossa kirjastojen ensimmäinen aukiolotunti klo 9-10 varataan ensisijaisesti riskiryhmien asiointiin. Riskiryhmiä palvellaan Karhuvuoressa tiistaisin, Karhulassa keskiviikkoisin ja pääkirjastossa torstaisin. Kirjastoauton riskiryhmäasiakkaat sekä kirjaston kotipalveluasiakkaat voivat tiedustella aineistojen noutoa tai kuljetusta puhelimitse.

Nopeaa asiointia suositellaan

Kirjastopalvelut avautuvat vaiheittain – kesäkuussa käytössä ovat lainaus, palautus ja varausten nouto, lehtilukusalit sekä omatoiminen asiointi yleisöpäätteillä. Kirjastossa oleilua ei suositella, ja tarpeettomia lähikontakteja pyritään välttämään. Siksi myös osa kirjastojen oleskelutiloista on väliaikaisesti poissa käytöstä, ja lukupaikat sijoitetaan riittävin turvavälein.

Kirjastoissa ei järjestetä yleisötilaisuuksia, eikä kirjastojen tiloja voi varata kesäajan kokoontumisiin. Henkilökohtaista opastusta vaativia 3D- ja digitointipalveluja ei toistaiseksi tarjota asiakkaille.

Turvavälit käyttöön

Kirjastojen asiointipisteet on suojattu suoralta pisaratartunnalta suojaplekseillä, ja asiakkaiden toivotaan käyttävän asiointiin mahdollisimman paljon myös lainaus- ja palautusautomaatteja. Kirjastoautossa asioimaan pääsee yksi asiakas tai perhe kerrallaan.

Kirjasto muistuttaa asiakkaita hyvästä käsihygieniasta sekä riittävistä turvaväleistä. Kirjastojen siivousta tehostetaan, ja turvavälien noudattamiseen ohjeistetaan lattiatarroin. Lisäksi kirjastotilassa on tarjolla käsidesiä sekä mahdollisuus puhdistaa omatoimisesti myös yhteiskäyttöisten laitteiden kosketuspinnat, kuten näppäimistöt ja hiiret.

Asiointipäätteiden käyttöaika on rajattu 30 minuuttiin, ja lasten ja nuorten osastojen konsoli- ja lautapelit eivät ole käytössä. Myös esinelainaus (pelit, soittimet, urheiluvälineet) on keskeytetty, ja kirjastojen kirjavaihtokaapit on otettu pois käytöstä. Asiakkaita kannustetaan käteisen käytön sijasta verkko- ja korttimaksamiseen.

Muutokset ovat mahdollisia, joten asiakkaiden toivotaan seuraavan aktiivisesti kirjastojen tiedotusta.

Kotkan kirjastojen kesän 2020 aukioloajat 1.6.–31.8.

Kotkan pääkirjasto on avoinna maanantaista perjantaihin klo 9 – 19

  • riskiryhmien asiointi torstaisin klo 9 – 10
  • lauantaisin kirjasto on suljettu.

Karhulan kirjasto on avoinna maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 10 -19 sekä torstaisin ja perjantaisin klo 10 – 16

  • riskiryhmien asiointi keskiviikkoisin klo 9 – 10.

Karhuvuoren kirjasto on avoinna maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 13 -19 sekä tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin klo 10 – 16

  • riskiryhmien asiointi tiistaisin klo 9 – 10

Kirjastoauto Ilona ei liikennöi 6.-31.7. Koulujen loma-aikoina ei myöskään ajeta aamukierroksia. Kirjastoauton aikatauluja on saatavilla kaikissa toimipisteissä.

Juhannuksen vaikutus aukioloaikoihin

Torstaina 18.6. Kotkan pääkirjasto, Karhulan kirjasto ja Karhuvuoren kirjasto ovat avoinna klo 9 – 16. Myöskään kirjastoauto Ilona ei liikennöi 18.6. Juhannusaattona 19.6. kaikki kirjastot on suljettu.

Kirjastojen aukioloajat ja yhteystiedot: kyyti.finna.fi