Kotka teki reilun 3 miljoonan euron ylijäämäisen tuloksen – kaupunkikonsernin taloudellinen asema vahvistui edelleen  

Julkaistu 21.03.2022

Kotkan kaupungin viime vuoden tulos oli 3,1 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Samalla koko kaupunkikonserni teki noin 9,6 miljoonaan euron ylijäämäisen tuloksen.

Kaupunginjohtaja Esa Sirviö on syystäkin tyytyväinen tilanteeseen.

”Hyvän konsernituloksen johdosta koko kaupunkikonsernin taseeseen kertyneen ylijäämän määrä on vuoden 2021 tilinpäätöksen jälkeen noin 69,9 miljoonaa euroa. Kotkan kaupunkikonserni on varsin laaja sekä monisäikeinen, mutta tällä tilinpäätöshetkellä se on vahvassa kunnossa, kun tarkastelemme sitä kokonaisuutena”, Sirviö toteaa.

Kaupungin tuottojen kokonaismäärä (toimintatuotot, verotulot, valtionosuudet, rahoitustuotot) vuonna 2021 olivat yhteensä 443,8 miljoonaa euroa. Tuottojen määrä kasvoi edellisestä tilikaudesta yhteensä 3,6 miljoonaa euroa.  Verotulot kasvoivat 11,5 miljoonaa ja toimintatuotot 1,8 miljoonaa euroa. Sen sijaan valtionosuudet pienenivät 9,9 miljoonaa euroa.

Kaupungin kulujen (toimintakulut, korkokulut ja rahoituskulut) kokonaismäärä oli 421,1 miljoonaa euroa. Kulujen kasvu oli 19,1 miljoonaa euroa.

”Vuoden 2021 talousarvion ja taloussuunnitelman laadimme ajatuksella, että tilikaudelta syntyisi vain marginaalinen ylijäämä. Talousarviota laadittaessa oli selvää, että koronaepidemia tulee edelleen vaikuttamaan vahvasti talouden toteumaan myös kaupungin ja kaupunkikonsernin kohdalla. Lopputulema talouden osalta on kuitenkin arviotamme positiivisempi. Vaikka menneen vuoden aikana ennusteet vielä aivan loppuvuodestakin näyttivät, että tilikausi 2021 kääntyisi alijäämäiseksi, niin pahimmat uhkakuvat eivät lopulta toteutuneet”, kaupunginjohtaja Sirviö iloitsee.

Sirviö myöntää kuitenkin, että kulunut vuosi oli talouden näkökulmasta vaikea ja vaikeasti ennustettavissa monen tekijän yhteissummana, joista kaikkein hankalin oli sosiaali- ja terveyspalveluja tuottavan Kymsoten toteuman ennakointi. Joka tapauksessa Kotkan kaupungin vuoden 2021 tilinpäätös osoittaa lopulta noin 3,1 milj. euron ylijäämää.

”Tilikauden lopputulosta voimme pitää erittäin hyvänä, kun huomioimme haasteelliset tilanteet ja eri vaiheet vuoden aikana. Tilikauden ylijäämän lisäksi kaupungin talouden kokonaistilannetta parantavat HaminaKotka Satama Oy:n svop-palautuksiin liittyvät oikaisukirjaukset. Nämä kirjaukset kohentavat taseeseen kertyneen ylijäämän kokonaismäärää. Kaupungin omaan taseeseen kertynyt ylijäämä on vuoden 2021 tilinpäätöksen jälkeen kokonaisuudessaan yhteensä noin 19,2 miljoonaa euroa”, Sirviö toteaa.

Sosiaali- ja terveysmenot selittävät toimintakulujen kasvun

Kaupungin toimintakulujen kasvu vuoteen 2020 verrattuna peräti 19,1 miljoonalla eurolla selittyy sosiaali- ja terveyspalveluiden kasvaneella laskutuksella.

Vuosikate tilinpäätöksessä on noin 24,1 miljoonaa euroa ja vaikka se on noin 14,5 miljoonaa euroa heikompi kuin vuoden 2020 tilinpäätöksessä, on se kuitenkin liki kolme miljoonaa euroa parempi kuin talousarviossa.

Suurista tuloeristä verotulojen toteuma (236,8 M€) oli vuoteen 2020 verrattuna noin 11,5 miljoonaa euroa korkeammalla tasolla. Talousarvioon nähden verotuloja kertyi yhteensä noin 10,1 miljoonaa euroa arvioitua enemmän. Verotulot kasvoivat kaikissa veromuodoissa.

Valtionosuudet (126,0 M€) laskivat vuoteen 2020 verrattuna noin 9,9 miljoonaa euroa ja toteutuivat hyvin lähelle talousarviossa ennakoitua.

Kaupungin investointimenot olivat nettomääräisesti noin 22,4 miljoonaa euroa.

”Talouden tasapainoa tilikaudella 2021 kuvaa kaikkien muiden tekijöiden lisäksi se, että vuosikate riitti kattamaan poistot ja vuosikate toteutui myös korkeammalla tasolla kuin investointien omahankintameno. On kuitenkin syytä pitää mielessä, että edellä kuvatun kaltainen vuosikatteen riittävyys tulisi toteutua myös pitemmällä aikavälillä eikä yksittäinen hyvin mennyt vuosi kerro välttämättä täyttä totuutta”, kaupunginjohtaja Sirviö muistuttaa.

Paljon suuria päätöksiä ja edistyviä hankkeita

Kotkassa tehtiin kuluneella tilikaudella paljon suuria päätöksiä, joista merkittävimpiä olivat Kantasatamaan liittyvät rakennushankkeet ja niiden edistäminen.

”Monien vaiheiden jälkeen tapahtumakeskus, Satama Areena sekä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Kotkan uusi kampus alkoivat konkreettisesti nousta kaupunkikuvaan. Kantasataman osalta Kaakkois-Suomen turvapuistohanke etenee myös suunnitellulla tavalla, samoin kuin matkustajaterminaali ja rajanylityspaikan rakentaminen.  Näiden investointien lisäksi viime vuoden puolella on edistetty Karhulan puolelle suunniteltuja kouluhankkeita sekä viety eteenpäin monia muita investointikohteita, joiden joukossa ovat muun muassa Katariinan uimala ja Arto Tolsa areena”, kaupunginjohtaja Sirviö luettelee.

Viime vuoden aikana hyväksyttiin myös hyvinvointialueuudistus, joka tarkoittaa kuntakentän talouden merkittävää uudistamista. Kuntien kunnallisveroprosenteista tullaan leikkaamaan kaikilta kunnilta saman suuruinen osa ja tämän lisäksi kuntakentän valtionosuudet tulevat myös pienemään merkittävästi.

”Jokainen kunta, myös Kotka, joutuu etsimään uudenlaista talouden tasapainoa. Viime vuonna paljolti koronaan liittyen ja osittain tähän uudistukseen liittyen jäsenkunnilla oli välillä äärimmäisiä vaikeuksia saada luotettavaa tietoa Kymsoten puolelta. Ilmeisesti tähän huonoon informaatioon vaikuttivat myös kuntayhtymän raportointijärjestelmän ongelmat. Joka tapauksessa Kymsoten ollessa merkittävin taho, jolta ostamme palveluja reilusti yli kahdella sadalla miljoonalla, niin parempaa ennustettavuutta ja tiedonjakoa olisimme voineet olettaa saavamme”, Sirviö huomauttaa.

Pohdintaa Kotkan johdossa aiheuttaa jatkossa myös maailmanpoliittinen tilanne.

”Ukrainan sodan vaikutuksia Suomeen on tässä vaiheessa mahdotonta arvioida luotettavasti, koska sen kestosta ja lähikuukausien tapahtumista ei voi sanoa mitään varmaa. Sota kuitenkin väistämättä pienentää aikaisemmin ennustettua talouskasvu-uraa. Venäjän taloudelle asetettujen sanktioiden negatiiviset vaikutukset ulottuvat myös Suomeen, erityisesti niihin yrityksiin, jotka eivät löydä raaka-aineelleen, tuotteilleen tai palveluilleen korvaavia markkinoita. On selvää, että sodan vaikutukset tulevat näkymään myös Kotkan kaupunkikonsernissa ja niihin meidän tulee yhdessä varautua. Luonnollisesti toivomme, että sotatila päättyisi mahdollisemman pian, mutta vaikka näin kävisikin, ei maailma palaa enää entiselleen. Sodan vaikutukset ovat varmoja, mutta millaisia ne ovat, sitä emme vielä voi varmuudella ennakoida”, kaupunginjohtaja Sirviö pohtii.

Liitteinä taulukko keskeisistä tunnusluvuista, Tilinpäätös_2021 ja talousjohtajan diasarja.