Patikointiretki jokimaisemissa (ID #316)

Julkaistu 22.04.2021

EI JATKOON 

Kuntoilun mahdollisuus Kymijoen ranta-alueita ns. ”jätkänpolkua” hyödyntäen. Tai vaihtoehtoisesti kevyen liikenteen reittiä hyödyntäen. Mukana eväskassin lisäksi tyhjä pussi, johon voi kerätä kaikenlaiset muovi- tai tölkki/pullo roskat. Lumettomana talvena mahdollisuus läpi vuoden.

Reitin merkitseminen ja kevyen liikenteen hyödyntäminen. Yhtenä aktiviteettina myös roskien kerääminen reitiltä.

IDEAN HYÖDYT

Paikalliset luonnossa liikkujat osaavat löytää reitit esitteidenkin perusteella, mutta ulkopaikkakuntalaisille ja vähemmän liikkuville paikallisille olisi tärkeätä, että reitit olisivat selkeästi merkityt. Liikunta on hyvää sairauksien ennalta ehkäisyä.

MAHDOLLISET YHTEISTYÖKUMPPANIT

Idea voidaan arvioida ja suunnitella Liikuntatoimen, teknisen toimialan ja matkailutoimen yhteistyönä Kotkan alueen osalta. Toteutus edellyttää rahoitusta.

IDEAN JÄTTI: Tuula Marja Virtanen

VASTAUS:

Kiitos ideastasi ja osallistumisesta Kotkan kaupungin ensimmäisen osallistuvan budjetoinnin kokeiluun. Valitettavasti ideasi ei edennyt jatkoon osallistuvassa budjetoinnissa. Kotkan kaupungin asiantuntijat ovat perehtyneet ideaasi ja arvioineet sen osallistuvan budjetoinnin arviointikriteerien perusteella. Arviointikriteerit löytyvät täältä: Arviointikriteerit

Ideaa ei voida toteuttaa, koska se ulottuu Kotkan kaupungin rajojen yli myös muihin kuntiin. Reitistöihin liittyy myös paljon ylläpitokustannuksia, joita osallistuva budjetointi ei huomioi ja kustannukset ylittävät helposti osallistuvalle budjetoinnille varatun määrärahan (15 000 euroa/alue). Uusia reitistöjä ja luontopolkuja ehdotettiin useammassa ideassa ja saimme sitä kautta tärkeää tietoa kaupunkilaisten toiveista. Näitä pyritäänkin kehittämään jatkuvasti. Esimerkiksi tänä vuonna ollaan jatkamassa Aleksanterin reitin (lähtee Kotkasta ja jatkuu Kyminlinnaan asti) rakentamista, ja viime vuonna tehtiin Koskipuiston kävelyverkostoja joen varrelle.