Kotkasta halutaan suuri lasten taiteen galleria

Julkaistu 25.05.2020

Valtakunnallisena Lastenkulttuuripäivänä alkoi koko Suomea kiertävä lastenkulttuurin Taideviesti, jonka yhtenä tavoitteena on lasten ja nuorten itse tekemän taiteen esitteleminen arjen ympäristöissä, mielikuvituksellisissa paikoissakin.

Kotkan Lasten kulttuurikeskus haastaa kaikkia kotkalaisia rakentamaan ikkunoihin lasten tekemistä taideteoksista näyttelyitä. Teokset voivat olla ihan tuoreita, nykyisten lasten tekemiä tai laatikoissa säilytettyjä muistoja nykyisten aikuisten lapsuudesta.

Taideviestin merkeissä lasten teoksia voi laittaa kodin, koulun ja työpaikan ikkunoihin sekä kauppojen ym. näyteikkunoihin. Taideviesti saa aikaan lasten ja nuorten taiteen esilletulon ympäri Suomen.

Ikkunataidetta voi jokainen halutessa esitellä sosiaalisessa mediassa käyttäessä esimerkiksi aihetunnisteita #taideviesti, #konststafetten, #lastenkulttuuri, #barnkultur ja #ikkunataidehaaste_kotka. Ikkunataidehaaste on käynnissä koko kesä 2020 ajan.