Inka Setälä valittiin vuoden vapaaehtoiseksi

Julkaistu 05.12.2019

Kuudennen valtakunnallisen Vuoden vapaaehtoinen -palkinnon voittajia on viimevuotiseen tapaan kaksi: Inka Setälä Kotkasta  ja Lea Grönlund Helsingistä.
Heidät palkittiin torstaina Kalliolan Setlementtitalolla Helsingissä. Setälä ja Grönlund toimivat seuraavan vuoden vapaaehtoistoiminnan lähettiläinä.

Inka Setälä (kuvassa) on toiminut ja kehitellyt vapaaehtoisesti uusia tapoja saada kotkalaisia mukaan toimimaan yhdessä yhteisöllisyyden lisäämiseksi sekä aktivoitumaan vapaaehtoistoimintaan omalla esimerkillään.

Kohtaamisten tapahtumat alkoivat vuonna 2017, jolloin Inka kokosi keskelle Kotkansaarta pitkän yhteisen pöydän, jonka ympärille tuli vesisateen saattelemana 200 ihmistä omilla eväillään kohtaamaan toisiaan. Samana vuonna kokoonnuttiin Katariinan meripuistossa, jossa kokoontui syysmyrskyssä lähes 2000 ihmistä. Vanhukset haettiin Inkan sopimilla sponsoroiduilla kyydeillä ulkoilemaan, ja vapaaehtoisten ihmisten joukko oli heitä vastaanottamassa ja kulkemassa vierellä. Inkan pyytämiä yhteistyökumppaneita oli yli sata ja jatkoa toivottiin.
Illalliset Lehmuskujalla ovat nyt kasvaneet perinteeksi ja osallistujia on ollut jo 400 henkilöä. Tapahtuma on järjestetty nyt kolmena vuonna. Meripuistossa on kohdattu nyt myös kolmasti ja kävijämäärät ovat nousseet yli 3000:een. Setälä kommentoi itse valintaa näin:

”Hyvänen aika! Se oli ensireaktioni. Tämä on niin suuri kunnia, että olen aivan hämmennyksissä. Kiitollisuus ja onnellisuus päällimmäisenä siitä, miten tämä tunnustus koskettaa kanssani niin monia ihmisiä. Kiitos ja kunnia kuuluvat kaikille vapaaehtoistyötä tekeville”, Inka Setälä toteaa.

Lea Grönlund on toiminut vapaaehtoisena tietotekniikan vertaisopastajana ENTER ry:ssä 20 vuoden ajan ja monitoiminaisena Helsingin Mikaelin seurakunnassa 30 vuotta. Lea opastaa henkilökohtaisissa opastuksissa senioreita ja luotsaa vapaaehtoisten opastajien porukkaa Helsingissä.
Hän pitää myös säännöllisesti älykännykkäluentoja, joissa hän innostaa ja rohkaisee vasta-alkajiakin uuden oppimiseen. Lea haluaa auttaa muita kehittymään ja on ollut mukana monissa Enterin työryhmissä sekä hallituksessa kehittämässä tapoja toimia entistä paremmin.

Raadin valinta ilmentää vapaaehtoistoiminnan
muuttumista ja monipuolisuutta

Vuoden vapaaehtoinen -palkinto jaetaan toista kertaa kahden vastaanottajan kesken, koska raadin mukaan vapaaehtoistoimintaa voidaan toteuttaa monin eri tavoin.
Kansalaisareena haluaa kiinnittää huomion siihen, että suurin osa Suomessa tehtävästä vapaaehtoistyöstä tapahtuu pitkäjänteisesti järjestöissä. Näiden lisäksi omaehtoinen vapaaehtoistoiminta luo yhteisöllisyyttä ja kohtaamisia, jotka eivät muuten välttämättä syntyisi.

Raati katsoo, että uudenlaisella vapaaehtoistoiminnalla luodaan kaupunkikulttuuria, joka mahdollistaa hyvinvoinnin jakautumisen laajemmalle joukolle ihmisiä. Kaupunkikulttuurin muutos avaa ovia vapaaehtoistoiminnalle, joka tarjoaa tekemisen paikkoja erilaisille toimijoille.

Inka Setälä on toiminnallaan tuonut Kotkaan yhteisöllisyyttä ja yhdessäoloa. Kansalaisareena uskoo, että Setälän luomalla konseptilla on mahdollisuus levitä myös muualle Suomeen.

Grönlundin palkitsemisella Kansalaisareena haluaa huomioida myös seurakunnissa tapahtuvan arvokkaan vapaaehtoistoiminnan, jota harvoin noteerataan julkisesti. Tukemalla ikäihmisten digitaalisia taitoa lisätään heidän yhdenvertaisia mahdollisuuksiaan saavuttaa tarvitsemiaan palveluja.

Vuoden vapaaehtoinen -palkinto on Kansalaisareena ry:n vuonna 2013 käynnistämä perinne, jonka tavoite on lisätä vapaaehtoistoiminnan arvostusta. Yleisö ehdotti ja äänesti ehdokkaita. Kymmenen eniten ääniä saaneiden joukosta arvovaltainen raati valitsi Vuoden vapaaehtoisen.