Teosreitti ja teokset
1. Visitors
Entä jos Palotorninvuoren puisto ei enää kuulukaan meille? Pimeän laskeutuessa tuttu ympäristö muuttuu muukalaisten puutarhaksi, jossa kasvillisuus, maisema ja äänet paljastavat merkkejä tuntemattomasta elämästä. VISITORS on valo- ja ääniteos, joka kutsuu tutkimaan puistoa uudesta näkökulmasta. Oletko saapunut heidän maailmaansa vai ovatko he saapuneet meidän? Teos houkuttelee pysähtymään, kuuntelemaan ja katsomaan tuttua ympäristöä toisin.
Teos: Äänisuunnittelu Jaakko Mela, valosuunnittelu Santeri Simonen ja tuotanto East Coast Events.
2. Vaarallinen karkulainen

Elämme ilmastonmuutoksen muovaamassa maailmassa, jossa ihmisen toiminta jatkaa edelleen luonnon hauraan tasapainon horjuttamista.
Kävelykadun valaisinpylväiden ympärille kietoutuu satumainen köynnös, jonka luonnottomalta vaikuttavat kukinnot heräävät henkiin pimeydessä. Sen hehkuvan kaunis valo lumoaa katsojan, mutta kätkee sisäänsä vaarallisen viestin: kukoistavan kuoren alla piilee elintilaa valtaavan vieraslajin tukahduttava voima. Teos on toteutettu elintarviketeollisuuden muovijätteestä yhdessä kotkalaisten ja hämeenlinnalaisten alakoululaisten kanssa osana EU:n osarahoittamaa Loistoluokka-hanketta.
Teos: Suvi Saastamoinen (Studio SISU) ja lapsiryhmät.
Kotkan Kaupunginteatteri: Danse Macabre

Peltinukkien hurjat syystanssiaiset kahden levysoittimen päällä laajenevat alati muuttuvina varjoina teatterin julkisivuun. Kaksiulotteisten hahmojen varjot vuorotellen pienenevät, suurenevat ja katoavat kolmiulotteisen liikkeen ansiosta. Näkyvillä oleva mekaniikka, valonlähteet ja tanssivat figuurit ovat osa teosta, savun, musiikin ja seinällä tanssivien varjojen lisäksi. Musiikki: Saint-Saëns: Danse Macabre, sovitus Jouni Bäckström.
Teos: Idea ja toteutus P. Pietiäinen; musiikki Jouni Bäckström; työryhmä: Mikko Laaksonen, Samuli Holm.
3. Ruumis-huone // A Room of Bodies

Kesken liikkeen pysäytetty elämä. Ikuisesti samassa liikkeen kuvajaisessa. Lajityypillinen asento. Määritetty. Määrätty. Asema. Asenne. Asennus. Esitys jonkinlaisesta olemisesta teoksessa ja sen äärellä. Teos tutkii vallankäytön jakautumista eläjien kesken sekä elämän jälkeistä itsemääräämisoikeutta. Se kutsuu ja asettaa myös katsojan katsottavaksi, kysymättä lupaa. Jokainen esitys on erilainen kuvaelma Ruumis-huone -installaation maailmassa. Ääninauha on suomeksi. Teksti on mahdollista saada luettavaksi käännettynä myös englanniksi.
Teos: Elukat kollektiivi, yhden esityksen kesto on 13 minuuttia. Osatuottajana Esitystaiteen seura.
Kauppakeskus Pasaati: Aurinkotuuli, Tulen kantaja, Tuhannen ja yhden valon tarina

Kauppakeskus Pasaatin 20-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Pasaatissa on esillä kolmen teoksen muodostama valotaidekokonaisuus. Ari Tiilikaisen luomat teokset Aurinkotuuli, Tulen kantaja, sekä Tuhannen ja yhden valon tarina kutsuvat pysähtymään valon, värien ja mielikuvituksen äärelle. Teoksissa valo saapuu Pasaatiin tuulen mukana, näkymätön aurinkotuuli muuttuu näkyväksi värikkäinä nauhasäikeinä ja myyttinen lintu kantaa mukanaan tulen siementä, aurinkoa. Valo saa elämän myös tuhansina pieninä tulikärpäsinä, jotka ympäröivät suurta tulikärpästä. Yksi niistä irtautuu lentoon ja näyttää maailman tulikärpäsen silmin. Tule kokemaan Pasaatin juhlavuoden valotaideteokset ja anna niiden johdattaa hetkeksi valon tarinoiden maailmaan.
Teos: Ari Tiilikainen.
Kauppakeskus Pasaati on poikkeuksellisesti avoinna lauantaina 17.10. klo 21 asti.
4. Pas de deux

Pas de deux -tanssivideon esitys tarjoaa Aaltoja! Valoa ja ääntä -festivaalin yleisölle merkityksellisen ja vaikuttavan taide-elämyksen. Ainutlaatuinen on paitsi itse teos myös sen esityspaikka, Kotkan kaupungintalon julkisivu. Teos käsittelee elämän peruskysymyksiä, kohtaamisia ja eroja, uudelleen löytämisen iloa sekä kaiken katoavaisuutta. Pas de deux -teoksen lähtökohtana on Tähti Oksasen säveltämä musiikki, johon Atte Kilpinen ja Terhi Talo ovat laatineet koreografian.
Teos: Teoksen sellosoolot esittää Tähti Oksanen. Atte Kilpinen ja Terhi Talo toimivat myös teoksen tanssijoina. Teoksen visuaalinen maailma perustuu Hannu Oksasen maalauksiin ja valokuviin, joista Kimmo Yläkäs on luonut digitaalisten efektien avulla Pas de deux’n visuaalisen avaruuden. Myös teoksen editointi on Kimmo Yläkkään käsialaa. Tuotanto Kimey Oy.
5. Jäljet

Kiihtyvällä vauhdilla digitalisoituvassa ja urbanisoituvassa maailmassa saatamme välillä unohtaa, että myös eläimet ja luonto on osa maailmaamme. Jäljet -teos pyrkii muistuttamaan, että meitä ympäröivät metsät, puistot ja kaupunkitilatkin ovat myös eläinten aluetta ja niiden koti. Teos on täysin käsityönä tehty, eikä sen tekemisessä ole käytetty tekoälyä.
Teos: Eesu Lehtola.
6. The Golden Blessing

The Golden Blessing – kultainen pömpeli, pompöösi pyhättö – on ruumiillisuuden riemujuhla, hurmaavan tärähtänyt käymälä, jossa ylhäinen kohtaa inhimillisen ja iskee silmää. Tila on kultainen lattiasta kattoon, perällä häämöttää Aukko. Voiko pyhä valua ylöspäin? Tervetuloa kokemaan omalakinen huussitodellisuus.
Teos: Iris Bernoulli.
7. Sopimus on jäädytetty

Millaista painoarvoa annamme yhteisille sopimuksille? Mitä merkitystä niillä on, jos niistä voi perääntyä tai laiminlyödä niiden ehtoja ilman merkittäviä seuraamuksia? Miten poliittinen keskustelu muuttuu ilmaston ääriolosuhteiden hurjistuessa? Keväällä 2025 uutisoitiin Yhdysvaltojen eroavan jälleen Pariisin ilmastosopimuksesta. Audiovisuaalinen valoteos ”Sopimus on jäädytetty” sai alkunsa tekijöidensä turhautumisesta ilmastopolitiikkaan.
Yhdysvallat erosi Pariisin ilmastosopimuksesta 2017, liittyivät siihen takaisin 2021 ja erosivat jälleen 2025, vaikka valtio on tällä hetkellä yksi suurimmista hiilidioksidipäästöjen aiheuttajista. Kummankaan sopimuksesta irtautumisen kohdalla Yhdysvalloille ei ole muiden jäsenmaiden puolesta asetettu merkittäviä seuraamuksia. Pariisin sopimus täyttää vuonna 2026 jo 11 vuotta. Siitä huolimatta olemme jo ylittäneet 1,5 asteen kriittisen lämpötilan keikahduspisteen. Luonnonkatastrofi ei odota sitä, että kabineteissa neuvotteluja “laitetaan jäihin”.
Teos ottaa inspiraationsa ilmastoahdistuksesta ja purkaa sen humoristisella tavalla arkisen esineen sekä pienoismallien muodossa. Siinä tavallinen katsoja voi seurata kuinka pienet liikemiehet käyvät sopimusneuvottelua kylmässä kabinetissaan. Teos on saanut innoitusta erityisesti kuvataiteilija Isaac Cordalin teoksista sekä Wall-E -elokuvasta.
Teos: Elli Maria Kujansuu ja Riina Mäkinen.
8. The Rift

REPEÄMÄ Joskus todellisuus antaa periksi. Repeämä ilmestyy sinne, missä ei hetkeä aiemmin ollut mitään. Raja tutun ja tuntemattoman välillä ohenee, ja toiselta puolelta tuntuu kantautuvan kutsu, jonka merkitystä ei voi tietää. Ehkä se näyttää tien.
Teos: Mixa Design Team.
9. Fractures

Kukkulan yllä leijuu hajonnut kehä, kuin muinainen portti, jonka alkuperäinen tarkoitus on jo unohtunut. Sen kappaleet ovat repeytyneet erilleen, mutta jokin näkymätön voima pitää ne yhä osana samaa kokonaisuutta. Hetkittäin portti tuntuu heräävän uudelleen, kuin vuosituhansia uinunut mekanismi muistaisi jälleen tehtävänsä. Fractures on rikkoutunut portti tuntemattomaan, jäänne jostakin, joka ei kuulu kokonaan meidän maailmaamme.
Teos: Mixa Design Team.
10. Pisara

’Pisara’ on paikkasidonnainen ääni-installaatio ortodoksisessa Pyhän Nikolaoksen kirkossa. Teos pohjautuu nauhoituksiin kirkon kuorosta ja kirkon kellosta. Taiteilija Siren on ohjelmoinut niin sanottuun raesynteesiin perustavan teoksen, jossa kirkosta nauhoitetut äänet pisaramaisesti leviävät ympäri kirkkoa sijoitettuun kahdeksaan kaiuttimeen. Yksittäiset äänipisarat ovat hyvin lyhyitä, mutta välillä algoritminen teos tihentää niiden esiintymistä kiihtyvän rankkasateen tavoin. Tällöin ”putoavat” pisarat alkavat hahmottua kokonaisiksi ääniksi. Teosta täydentää kirkon kaunis kaikuisa akustiikka. Kiitokset kanttori Olga Rinteelle, kirkon kuorolle ja kelloja soittaneelle Maksimille.
Teos: Joonas Siren.
11. The Fragments

Light Objects on erikokoisista valo-objekteista koostuva installaatio, joka tutkii ympäristöään ja käy vuoropuhelua sen kanssa. Yksinkertaiseen geometriseen muotoon perustuvat suorakulmiot piirtävät valolla tilaan tarkkoja vaaka- ja pystysuuntaisia linjoja, jotka rakentavat ja purkavat ympäröivää kaupunkimaisemaa. Liikkeen ja valon avulla teos muodostaa ympäristöönsä sulautuvan, jatkuvasti muuttuvan kokonaisuuden, jossa yksittäiset fragmentit yhdistyvät vähitellen suuremmiksi rakenteiksi. Teos tarkastelee samalla teknologian, rakennetun ympäristön ja yhteiskunnan välistä suhdetta sekä sitä, miten erilliset osat muodostavat yhdessä kokonaisuuden. Valon, tilan ja liikkeen vuorovaikutuksesta syntyy vaikuttava ja elämyksellinen kokonaisuus.
Teos: sedemminut
12. Fototaksis – Valon ansassa

Teos Fototaksis – Valon ansassa, käsittelee valosaastetta ja sen vaikutuksia hyönteisiin sekä laajemmin ekosysteemeihin. Fototaksis tai valotaksis tarkoittaa hyönteisten, mutta myös muiden eliöiden, liikkumista valonlähteen suuntaan tai siitä poispäin.
Teos pohjautuu ilmiöön, jossa hyönteiset hakeutuvat keinovalon luo. Valon vetovoima voi olla kohtalokasta hyönteisille, sillä ne eivät aina osaa poistua valon kehästä. Hyönteiset kiertävät lentoreittiä, joka ei johda ulospääsyyn, vaan palauttaa valoon eksyneen hyönteisen aina takaisin samaan kiertoon. Tämä voi johtaa uupumukseen, lisääntyneeseen saalistuksen riskiin ja suunnistamiskyvyn häiriintymiseen. Koska suuri osa hyönteisistä on yöaktiivisia, keinovalaistuksen lisääntyminen muuttaa olennaisesti niiden elinympäristöä.
Katulamppu toimii teoksessa sekä fyysisenä että symbolisena elementtinä, se edustaa ihmisen rakentamaa infrastruktuuria, joka muokkaa ympäristöä myös tahattomilla tavoilla. Teoksen tavoitteena on tehdä näkyväksi haitallinen ekologinen ilmiö, joka on arjessa läsnä, mutta harvoin tiedostettu.
Teos: Elin & Keino
13. Elements

Elements on kotkalaislähtöisen äänitaiteilijan Tero Taxellin audiovisuaalinen installaatio, joka tarkastelee kaupunkia ilmiöiden kautta, jotka jäävät tavallisesti ihmisen kuuloaistin ulkopuolelle. Hydrofonilla, geofonilla ja phone coil -antureilla nauhoitettu äänimateriaali toimii akusmaattisen sävellyksen lähtökohtana, jossa dokumentaariset tallenteet muuntuvat yhdeksi kokonaisuudeksi.
Videossa huomio siirtyy pois kaupungin tunnistettavista näkymistä kohti sen materiaaleja, rakenteita ja infrastruktuuria. Näyttelytilan reaaliaikainen ääni-installaatio jatkaa samaa ajatusta: mikrofonit tallentavat jatkuvasti tilassa tapahtuvia ilmiöitä, jotka muodostavat hitaasti muuttuvan äänikerroksen audiovisuaalisen teoksen rinnalle.
Teos: Tero Taxell
