Kotkalaisille kysely varhaiskasvatus- ja kouluverkkoselvityksestä

Tuleville vuosille ennustettu väestön väheneminen Kotkassa tulee vaikuttamaan kaupungin varhaiskasvatus- ja kouluverkkoon.

Kaupungin tilaamassa ja FCG Konsultointi Oy:n tekemässä selvityksessä on laadittu kaksi päävaihtoehtoa, joissa otetaan kantaa lähinnä Karhulan alueen varhaiskasvatus- ja kouluverkkoon sekä Pihkoon koulun tulevaisuuteen. Lisäksi selvityksessä on pohdittu myös Hovinsaaren koulun tulevaisuutta.

Kotkalaisilla on nyt mahdollisuus ottaa kantaa vastavalmistuneeseen varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoselvitykseen.

Kyselyyn pääsee vastaamaan tämän linkin kautta.
 

Etusivulle