Valtakunnalliset kotiseutupäivät

Valtakunnalliset kotiseutupäivät järjestetään 8.–10. syyskuuta 2023 Kotkassa.
Kotiseutupäivien teemana on Kotkan kaupunkistrategian arvoista kumpuava ”Kotiseutumme: reilusti, rohkeasti ja rakkaudella”.

Kotkan kulttuurijohtaja Tomi Purovaara sanoo, että teema tulee tapahtuman aikana näkymään monin tavoin.
”Reiluus nousee jo tavasta tehdä kaikille avointa tapahtumaa, kehittäen edelleen meille tärkeitä ympäristö- ja ekologisuusteemoja. Kotiseuturakkaus on Kotkassa erityisen vahvaa, eikä rohkeutta uusiin avauksiin täältä puutu; uusimpana osoituksena juuri sopivasti tapahtumaan valmistuva Kotkan uusi Satama Areena”, Purovaara kertoo.

Edellisen kerran Kymenlaaksossa on järjestetty Valtakunnalliset kotiseutupäivät vuonna 1984.
”Taukoa tulee siis lähes 40 vuotta, joten on korkea aika saada tämä hieno tapahtuma seudullemme”, huomauttaa Kotkan kotiseutupäivien pääsihteeri Nina Rauhala.

Kotkan Kotiseutupäivien tapahtumat levittyvät kaupungille, mutta pääosa viikonlopun tapahtumista keskittyy kesällä Kantasatamaan valmistuvaan kaupungin uuteen tapahtumakeskukseen Satama Areenaan ja Merikeskus Vellamoon.

Kotiseututoiminnan päätapahtuma

Jokakesäiset Valtakunnalliset kotiseutupäivät on kotiseututoiminnan vuoden päätapahtuma. Päivien aikana kotiseutuasioiden parissa työskentelevät ammattilaiset ja vapaaehtoiset keskustelevat, verkostoituvat ja juhlivat kotiseututyön saavutuksia.  Kotiseutupäiville kokoontuvat kotiseututyötä esimerkiksi kunnissa, kotiseutuyhdistyksissä, maakuntaliitoissa ja muissa järjestöissä tekevät henkilöt.

Kuvituskuva Kotkasta

 


Kuvassa on Suomen kotiseutuliiton logo

Suomen Kotiseutuliitto on kotiseututyön keskusjärjestö ja yksi maan suurimmista kansalaisjärjestöistä. Kotiseutuliitto vaalii kulttuurin monimuotoisuutta ja kulttuuriperintöä, nostaa esille paikalliskulttuureita, tukee kotiseututyötä sekä vaikuttaa yhteiskunta- ja aluesuunnitteluun.

Liiton jäsenistöön kuuluu yli 700 kotiseutu-, kaupunginosa- ja muuta yhdistystä, 102 kuntaa ja maakuntien liitot. Kotiseutuliiton jäsenkentässä toimii noin 150 000 aktiivista kansalaista.

Kuvassa on Kotiseutupäivät -logoYhteystiedot

Nina Rauhala
Kotkan kotiseutupäivien pääsihteeri
040 585 0254
nina.rauhala@kotka.fi

Kari Makkonen
Kotkan kotiseutupäivien viestintä ja markkinointi
0400 755 535
kari.makkonen@kotka.fi