Infrakohteet 2026
Tällä sivulla esitellään Kotkan kaupungin alueella vuoden 2026 aikana toteutettavia tai alkavia infranparannuskohteita.
Sivulle lisätään perustiedot urakoista sekä lisätiedot, kuten liikenteenohjaussuunnitelmat yms.
Urakassa toteutetaan Lankilan alueen katujen ja vesihuollon saneerausta. Kadut sekä vesihuoltoverkosto saneerataan auki kaivamalla. Myös alueen valaistus uusitaan kokonaisuudessaan.
Urakan toteutusaika on 5/2025 – 11/2026. Urakka toteutetaan yhdessä Kymen Vesi Oy:n kanssa. Pääurakoitsijana toimii Vesihaka Oy.
Työ aiheuttaa Lankilan alueella tilapäisiä liikennejärjestelyjä. Vuolteentien ja Lankilantien risteys suljetaan ja liikenne ohjataan Kanasentien kautta alla olevan kartan mukaisesti. Lankilantiellä ajorataa levennetään liikennettä varten ja liikenne ohjataan oikeille kaistoille liikenteenjakajamerkeillä. Lisäksi Lankilantien linja-autopysäkkiä siirretään noin 10 metriä, ja jalankulkureitti pysäkille muuttuu alla olevan kartan mukaisesti.

Aittakorven alikulkusillalle tehdään erikoistarkastus, joka toteutetaan 15.–16.9.2026 välisenä aikana. Tarkastuksen suorittaa WSP Finland Oy.
Erikoistarkastuksen perusteella sillalle teetetään korjaussuunnittelu. Tarkastuksen aikana tehtävät näytteenotot ja tutkimukset tulee vaikuttamaan erityisesti jalankulkijoihin ja pyöräilijöihin.



Urakassa toteutetaan katuvalaistusverkon saneeraus Aittakorven kaupunginosassa. Urakan toteutusaika on 6/2026 – 8/2026. Pääurakoitsijana toimii Destia Oy.
Nykyinen katuvalaistusverkko saneerataan pääsääntöisesti kokonaan. Hankkeessa asennetaan uudet maakaapelit, putkitukset, jalustat, pylväät sekä LED-valaisimet. Nykyinen valaistusverkko puretaan kokonaan.
Saneeraustyöt aiheuttavat tilapäisiä liikennejärjestelyitä katualueella, kuten katualueen kaventamista.

Urakkakohteena Koulukadun ja Keskuskadun liikennevaloliittymä. Urakassa puretaan nykyiset liikennevalolaitteet ja asennetaan uudet.
Urakan toteutusaika on 8/2026 – 9/2026. Pääurakoitsijana toimii Destia Oy.
Työn aikana risteyksessä on väliaikaiset liikennejärjestelyt, jotka muuttuvat tarvittaessa työn etenemisen mukaan.

Urakka käsittää Kokkovuorenkadun, Välikujan sekä Lyylinkujan katujen ja vesihuollon saneeraamista. Kadut saneerataan päällysteineen ja rakennekerroksineen. Urakassa tulee louhintatöitä.
Urakan toteutusaika on 6/2026–5/2027. Urakka toteutetaan yhdessä Kymen Vesi Oy:n kanssa. Pääurakoitsijana toimii Recset Oy.
