11.04.2018

Yleisessä Saunassa -juhlakonsertissa Juha Tapio, Katri Helena ja Paula Koivuniemi

Kotkan Meripäivien suositut Yleisessä Saunassa -juhlakonsertit kuullaan tänä vuonna tapahtuman uudistetulla pääkonserttiareenalla, V2 satamahallissa. Junnu Vainion syntymästä tulee kuluneeksi tänä vuonna 80 -vuotta ja juhlakonsertissa mestarin lauluja tulkitsevat Juha Tapio, Katri Helena ja Paula Koivuniemi. Lipunmyynti konsertteihin alkaa tänään keskiviikkona 11.4.

Katri Helena on yksi Suomen menestyneimmistä naislaulajista. Katri Helena on levyttänyt vuoteen 2016 mennessä 478 laulua, julkaissut 52 albumia ja kokoelmaa ja myynyt yli 1,5 miljoonaa äänitettä. Hän on saanut 19 kultalevyä, neljä platinalevyä ja yhden tuplaplatinan. Katri Helenan hittejä ovat muun muassa ”Anna mulle tähtitaivas”, ”Vasten auringon siltaa”, ”Mun sydämeni tänne jää”, ”Katson sineen taivaan”, ”Lintu ja lapsi”, ”Katson autiota hiekkarantaa” ja lukuisat muut kaikkien tuntemat kappaleet.

Viime vuonna Juha Vainion rahaston tunnustuspalkinnolla palkittu Juha Tapio on hivuttautunut kuin varkain maamme suosituimpien lauluntekijöiden joukkoon. Juha on julkaissut urallaan kulta- ja platinalevyjä, valloittanut radiolistoja ja esiintynyt loppuunmyydyllä Hartwall Areenalla. Uusi albumi ”Kuka näkee sut” julkaistaan tällä viikolla. Albumia edeltävät singlet ”Sydän jota rakastan” ja ”Kuka näkee sut” ovat saaneet hienon vastaanoton.

Paula Koivuniemi on huikean 50-vuotisen uransa aikana lunastanut paikkansa suomalaisen iskelmän kuningattarena. Hän on koko kansan karismaattinen suosikki, jonka albumeita on myyty satojatuhansia.
Koivuniemen pitkän suosion syitä ovat lukuisten, ajattomaksi osoittautuneiden kestohittien ohella hänen omaleimainen, käheän matala alttoäänensä ja vahva lavakarisma.

Yleisessä Saunassa -juhlakonsertit juontaa Otto Kanerva ja lisäksi konserteissa kuullaan viime vuosilta tuttua huippumuusikoista koostuvaa Kalle Torniaisen bändiä, joissa soittavat lisäksi Lenni-Kalle Taipale, Ako Kiiski, Peter Enberg ja Petri Ikkelä.

Konsertit järjestetään Kantasatamassa V2 areenalla torstaina 26.7. klo 20 ja perjantaina 27.7. klo 13. Konserttiin on myynnissä erihintaisia katsomopaikkoja ja liput maksavat alkaen 36,50 €. Liput myy Tiketti ja Merikeskus Vellamo (aukioloajat www.merikeskusvellamo.fi ).

Meripäivien V2 areenalla kuullaan Yleinen Sauna -konserttien lisäksi perjantai- ja lauantai-illoissa jo aikaisemin julkaistuja kotimaisen musiikin kovia nimiä kuten Ismo Alanko, CMX, Stam1na sekä Mira Luoti, Pauli Hanhiniemi, Happoradio ja Erja Lyytinen.

www.meripaivat.com