Kotkan tulosennuste 7,9 miljoonaa euroa alijäämäinen
Julkaistu 01.09.2025
Kotkan kaupungin kuluvan tilikauden ennustetaan päättyvän 7,9 miljoonaa euroa miinukselle. Tilikauden 2025 alussa kaupungin kumulatiivinen ylijäämä oli 44,7 miljoonaa euroa, joten jos kesäkuun lopun tilanteeseen perustuva tilikauden ennuste alijäämästä toteutuu, päätyy kumulatiivinen tilikauden ylijäämä tämän vuoden lopussa 36,8 miljoonaan euroon.
Kaupunginhallitus merkitsi kaupungin osavuosikatsauksen ajalta 1.1.–30.6. tiedoksi.
Kaupungin tammi-kesäkuun toteutunut vuosikate oli 7,7 miljoonaa euroa, mikä on 2 miljoonaa euroa edellisvuotta parempi. Vuosikatteeseen sisältyviä verotuloja on alkuvuoden aikana kertynyt 2 miljoonaa euroa edellisvuotta vähemmän. Verotuloja arvioidaan kertyvän koko vuodelta 133,9 miljoonaa, mikä on 2,4 miljoonaa talousarviota vähemmän.
Valtionosuuksien tilitykset ovat 4,5 miljoonaa euroa edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa suuremmat. Valtionosuuksia ennakoidaan tilittyvän koko vuodelta yhteensä 13,8 miljoonaa euroa, mikä on 1,3 miljoonaa talousarviota paremmin.
Rahoitustuotot ja -kulut ovat toteutuneet tammi- kesäkuun aikana -1,1 miljoonan euron suuruisena. Talousarviossa rahoitustuottojen ja -kulujen arvioitiin olevan 0,5 miljoonaa euroa. Kuluvan vuoden ennuste tarkentuu vielä syksyn aikana, mutta keväällä laaditun ennusteen mukaan rahoitustuottojen ja -kulujen on arvioitu toteutuvan talousarvion mukaisena.
Talousarvioon 2025 on arvioitu tilikauden suunnitelman mukaisten poistojen olevan 16,1 miljoonaa euroa. Alkuvuoden aikana poistoja on tehty 8,1 miljoonaa euroa.
Suunnitelman mukaisten poistojen arvioidaan toteutuvan hieman talousarviota suurempina päätyen 16,3 miljoonaan euroon. Talousarviossa on arvioitu kirjattavan kertapoistoja 0,5 miljoonaa euroa, jonka arvioidaan toteutuvan.
Nuorisovaltuuston yläikärajaa laskettiin
Kaupunginhallitus kävi myös keskustelua nuorisovaltuuston toimintasäännöstä. Olli Kekkonen (Ps) ehdotti Antti Hyyryläisen (Vas.) kannattamana, että nuorisovaltuuston jäsenten yläikäraja lasketaan seuraavissa vaaleissa nykyisestä 29 vuodesta 21 vuoteen. Johanna Hasu (Kok.) esitti puolestaan Noora Järvikankaan (Kok.) kannattamana, että ikäraja lasketaan 25 vuoteen.
Hasun ehdotus voitti ensimmäisessä äänestyksessä Kekkosen esityksen äänin 5-4, tyhjiä 4.
Lopullisessa äänestyksessä Hasun ehdotus voitti pohjaesityksen äänin 8-5 eli nuorisovaltuuston jäsenten yläikäraja laskee seuraavissa vaaleissa 25 vuoteen. Nuorisovaltuuston jäsenten alaikäraja säilyy nykyisellään eli 13 vuodessa.
Kaupunginhallituksen esityslista on luettavissa osoitteessa www.kotka.fi/esityslistat