Kotkan kaupunki ja AALTO Development tekivät esisopimuksen Hietasen autokentän kehittämisestä

Julkaistu 07.05.2025

Kotkan kaupunki ja kiinteistökehitysyhtiö AALTO Development Oy ovat solmineet esisopimuksen, jonka mukaan kaupunki varaa yhtiölle 86,7 hehtaarin suuruisen alueen Hietasen autokentältä.

AALTO Development Oy on yksityinen, vuonna 1992 perustettu suomalainen kiinteistökehitysyhtiö,  joka keskittyy korkealuokkaiseen arkkitehtuuriin, kaupunkisuunnitteluun, kaavakehityshankkeisiin ja käyttötarkoituksenmuutoksiin.

AALTO Development omistaa entuudestaan jo Hietasen autokenttää vastapäätä, merenlahden toisella puolella sijaitsevan Sunilan entisen sellutehtaan. Yhtiö kehittää Gen-H Oy:n kanssa muun muassa vihreän vedyntuotannon ratkaisuita. Sunilan tehdasalue ja Hietasen autokenttä muodostavat tulevaisuudessa toisiaan tukevan vihreän siirtymän teollisuuskeskittymän.

Kaupunki on neuvotellut eri toimijoiden kanssa Hietasen autokenttäalueen kehittämisestä ja vuokraamisesta ja nyt kehittäjätahoksi on valittu AALTO Development Oy, jonka suunnitelma tuo kaupungille monipuolisen käytön myötä työpaikkoja sekä taloudellisia vaikutuksia. Esisopimuksen kohteena oleva alue varataan yhtiölle projektin suunnittelua ja toteutuksen valmistelua varten.

Yhtiön tarkoituksena on myöhemmin vuokrata pitkäaikaisella maanvuokrasopimuksella kaupungilta esisopimuksen kohteena oleva maa-alue ja toteuttaa alueelle aurinkovoimaan perustuvaa sähkön ja vedyn tuotantoa, energian varastointia ja säätövoimaa sekä harjoittaa hukkalämpöä hyödyntävää hydroponista viljelyä.

Esisopimuksella varattavan alueen pinta-ala on n. 86,7 hehtaaria. Sopimusalueen asemakaavan mukainen käyttötarkoitus on T, Teollisuus- ja varastorakennusten korttelialue.

Varausjakso on kuusi kuukautta 7.5.2025 alkaen. Kaupunki sitoutuu yhtiön kirjallisesta pyynnöstä jatkamaan varaamista uusin päätöksin puolen vuoden jaksoissa enintään puolentoista vuoden ajan tai kunnes hankkeen etenemisen edellyttämät luvat on ratkaistu.

Mikäli yhtiö päättää toteuttaa hankkeen ja vuokraa sopimusalueen käyttöönsä, hyvitetään meneillään olevan puolivuotisen varausjakson varausmaksu yhtiölle kokonaisuudessaan.