Kotka-palkinto kuvataiteilija Olavi Heinolle

Julkaistu 19.05.2023

Tämänvuotinen Kotka-palkinto on myönnetty kuvataiteilija ja kirjailija Olavi Heinolle. Kaupunginhallituksen myöntämä palkinto luovutettiin Heinolle 19.5. järjestetyn Kotka-päivän tilaisuuden yhteydessä Kotkan torilla.

Palkinnon perusteluissa kaupunginhallitus toteaa, että Olavi Heino on jo usean vuosikymmenen ajan ollut yksi Kotkan tunnetuimpia ja tuotteliaimpia kuvataiteilijoita.

Vuonna 1953 Kotkassa syntyneellä Heinolla on ollut lukuisia taidenäyttelyitä sekä eri puolella Suomea että ulkomailla.

Heinon teoksia on ollut vuodesta 1975 lähtien esillä yksityisnäyttelyissä Kotkan lisäksi mm. Naantalissa, Turussa, Helsingissä, Lappeenrannassa, Joensuussa, Tampereella ja Imatralla sekä ryhmänäyttelyissä edellä mainittujen kaupunkien lisäksi mm. Riihimäellä, Oulussa, Hyvinkäällä ja Hämeenlinnassa.

Ulkomailla Olavi Heinon teoksia on ollut esillä mm. Soulissa, Pietarissa, Pariisissa, Tallinnassa, Tartossa, Pärnussa, Moskovassa, Århusissa, Tukholmassa, Greifswaldissa, Fredrikstadissa, Lyypekissä ja Rostockissa.

Heinon maalauksia on myös lukuisissa kokoelmissa, joista voi mainita ainakin Suomen valtion taidekokoelmat ja Suomalaisen Nykytaiteen Museo Willa Mac Tampereen sekä Kotkan, Turun ja Tampereen kaupunkien kokoelmat sekä Joensuun taidemuseon, Kouvolan taidemuseon ja Lappeenrannan taidemuseon.

Olavi Heino on tehnyt myös lukuisia tilaustöitä, joista kotkalaisille tutuimpia ovat nyrkkeilijä Pentti Hämäläistä esittävä taulu Karhuvuoren urheilutalossa sekä muotokuvasarja Toivo Pekkasesta ja Uusi asetelma Opintokeskus Karhussa.

Muotokuvia Heino on maalannut mm. kaupunginjohtaja Risto Parjanteesta ja kunnallisneuvos Anna-Liisa Linkolasta sekä kotkalaisrehtoreista Juha Reivilä, Lasse Leander ja Juhani Saarinen.

Olavi Heinolla on myös runsaasti kirjallista tuotantoa, mm. ”100 kauneinta taloa Kotkansaarella”, ”Unelmien Sapokka, veneiden satama Kotkassa”, ”Uneksittu kohtalo, Matti Paavilaisen valitut runot 1964–1991”, ”Fort Slava Hiekalle rakennettu”, ”Laiturigraffitit Kotkan vanhassa satamassa”, taidekirja ”Tuulten kaupunki”, valokuvakirja ”Haapasaari” ja merirunoelma ”Piste meressä”.

Heinon luottamustoimia ovat olleet mm. Kotkan Taitelijaseura ry:n puheenjohtajuus vuosina 1997–2002 ja 1984–1991, Kaakkois-Suomen taidetoimikunnan jäsenyys vuosina 2010–2013 sekä Kaakkois-Suomen taidesäätiön jäsenyys vuosina 2000–2002.

Kotkan kaupunginvaltuuston vuonna 1982 hyväksymien Kotka-palkinnon sääntöjen mukaan Kotka-palkinto myönnetään tunnustukseksi henkilölle tai yhteisölle, joka erityisen ansiokkaalla teollaan tai toiminnallaan on kunnostautunut lähimmäisten tai yleensä yhteiskunnan hyväksi.
Palkittavan teon tai toiminnan on liityttävä Kotkan kaupunkiin säännöissä tarkemmin määrättyyn tapaan.