Kaupunki takaamaan sataman lainaa – Mussalon D-alue rakentuu valmiiksi

Julkaistu 13.03.2023

Kotkan kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että Kotka päättäisi myöntää HaminaKotka Satama Oy:lle omavelkaisen takauksen lainaan, jolla satamayhtiö rahoittaa Mussalon sataman D-alueen toisen vaiheen rakentamista valmiiksi.

Lainan kokonaismäärä on 15 miljoonaa euroa ja takausta haetaan 80 %:lle satamayhtiön kummankin omistajakaupungin, Kotkan ja Haminan suhteellisesta omistusosuudesta. Kotkan kaupungin takausvastuu on 7,2 miljoonaa euroa.

D-alueen rakentamisen kokonaiskustannukset kaikkine taustatöineen tulevat olemaan yli 70 miljoonaa euroa. D-alueelle on sovittu siirrettäväksi uutta metsäteollisuustuotteiden liikennettä niin paljon, että koko alue tulee tehokkaasti käytettyä ja kasvattaa sataman liikennettä merkittävästi tulevina vuosina.

Alueen valmistuminen on edellytys myös EU:lta saadun 11,2 miljoonan euron suuruisen avustuksen hyödyntämiselle kokonaan.

Kotkan ja Haminan kaupunkien takausosuus on 80 % eli 12 miljoonaa euroa uuden lainan pääomasta. Tästä Kotkan kaupungin osuus on 60 % eli lainan nostohetkellä 7,2 miljoonaa euroa.

Lainalla tulee olemaan noin kymmenen vuoden laina-aika ja sitä lyhennetään tasaerissä á 500 000 euroa alkaen 15.3.2025 puolivuosittain.

Luoton viimeinen takaisinmaksupäivä on 15.3.2033, jolloin erääntyy koko jäljellä oleva lainamäärä. Luotto sidotaan vaihtuvaan korkoon (Euribor 6 kk), mutta se suojataan kiinteäksi korkosuojauksella.

Suuria purjealuksia mahdollisesti Kotkaan

Kaupunginhallitus päätti lisäksi, että Kotka toimii kesällä 2024 Itämerellä järjestettävän Tall Ships Races -purjehdustapahtuman Cruise-in-Company-satamana 8.-9.7.2024. Vuoden 2024 talousarvioon varataan 40 000 euron määräraha The Tall Ships’ Races –tapahtuman järjestelyjä varten.

Tapahtuman varsinaiset isäntäsatamat kesällä 2024 ovat Turku, Helsinki ja Maarianhamina Suomesta, Tallinna Virosta, Klaipeda Liettuasta, ja Szczecin Puolasta.

Kotkan kaupungille on tarjottu mahdollisuutta toimia tapahtuman virallisena Cruise-in-Company -satamana, joka tarkoittaa sitä, että osa tapahtuman aluksista saattaa vierailla Kantasatamassa 8.-9.7.2024 matkalla Helsingistä Tallinnaan.

Samaan aikaan 9.7.2024 Kotka isännöi Merivoimien 105. vuosipäivän pääjuhlaa, jonka myötä Kantasatamassa vierailee 8.–10.7. Merivoimien laivastoa ja muuta kalustoa. Yleisöllä on tapahtuman aikana mahdollisuus tutustua Merivoimien aluksiin sekä kalustoon.

Merellinen kaksoistapahtuma aiheuttaa kaupungille kustannuksia, jotka syntyvät ennen kaikkea suurten purjealusten hinauksista, luotsauksista, väliaikaisista laitureista, jätehuollosta sekä purjealusten miehistön käyttöön tarkoitetuista WC- ja suihkutiloista. Arvion mukaan tapahtuman kokonaiskulut ovat noin 40 000 euroa.

Kulujen ennakoiminen on haasteellista, sillä purjealukset saattavat tehdä lopullisen päätöksen Kotkaan poikkeamisesta vasta muutama päivä ennen lähtöä Helsingistä Tallinnaan. Alusten kapteeneja ja omistajia kannustetaan kuitenkin ilmoittamaan aikeistaan juhannukseen 2024 mennessä, jotta järjestelyt Kotkassa sujuisivat ongelmitta.
Jos aluksia poikkeaa Kotkassa ennakoitua vähemmän, jäävät kulut vastaavasti pienemmiksi.

Cruise-in-Company-satamana toimiminen on Kotkalle tärkeää, jotta yhteys Tall Ships Races -tapahtuman pääjärjestäjään Sail Training Internationaliin säilyy ja Kotka on edelleen mukana, kun päätöksiä seuraavan Itämerellä järjestettävän Tall Ships Races 2028 -tapahtuman isäntäsatamista tehdään.

Kaupunginhallituksen esityslista on luettavissa osoitteessa www.kotka.fi/esityslistat