Kaikukortti-toiminta laajenee Kotkassa – kortilla ilmaiseksi myös KTP:n ja Peli-Karhujen peleihin

Julkaistu 27.03.2023

Kotkan kaupunki on sopinut Kaikukortti-yhteistyöstä FC KTP:n, Peli-Karhujen ja KTP Basketin kanssa. Yhteistyö mahdollistaa Kaikukortin haltijoiden ilmaisen sisäänpääsyn seurojen peleihin. Katsomoon otetaan 10 korttilaista peliä kohti.
Toiminta alkaa FC KTP:n ja Peli-Karhujen osalta jo kevätkaudella, KTP Basket liittyy mukaan uuden kauden alkaessa ensi syksynä. Kaikukortti on valtakunnallinen toimintamuoto, jolla mahdollistetaan taloudellisesti heikossa tilanteessa olevien kuntalaisten osallistumista kulttuuri- ja urheilutilaisuuksiin.

”Olemme iloisia, että myös kaupungin huippu-urheiluseurat avaavat ovensa kaikukorttilaisille”, sanoo Kaikukortin Kotkan vastuuhenkilö, hyvinvointikoordinaattori Anne Suur-Uski.
”Tähän mennessä Kaikukortteja on jaettu yhteensä 773 kotkalaiselle, jotka ovat voineet käydä ilmaiseksi kaupunginteatterin, Kymi Sinfoniettan, Maretariumin ja Merikeskus Vellamon tilaisuuksissa. Nyt myös urheilun ystäville tulee uusia mahdollisuuksia”, Suur-Uski kuvailee.

Kaikukortin voi saada taloudellisesti heikossa asemassa ja Kotkassa kirjoilla oleva, vähintään 16-vuotias sosiaali- ja terveysalan tai hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimijan asiakas.

Korttia jakavat Kotkassa esimerkiksi hyvinvointialueen Kaikukortti-toiminnassa mukana olevat yksiköt, useat kotkalaiset alan yhdistykset ja muut toimijat sekä Kotkan kaupungin hyvinvoinnin ja terveyden vastuualue.

Kortin haltija voi ottaa mukaansa maksuttomilla lipuilla myös alle 16-vuotiaat lapsensa tai lapsenlapsensa. Kaikukorttia jakavilla sote- ja hyte -toimijoilla on käytössään yhteisön Kaikukortteja, joilla yhteisön edustaja voi hankkia itselleen ja alle 16-vuotiaille asiakkailleen yhteisen pienryhmäkäynnin Kaikukortti-kohteeseen. Ko. kohteissa asiakkaan mahdollinen avustaja tai tulkki pääsee aina maksutta sisään.

”Kaikukortti on valtakunnallinen, ja kortin saanut voi hyödyntää sitä myös noin 60 muussa Suomen kunnassa”, kulttuurijohtaja Tomi Purovaara kuvailee.
”Mukana on myös pop-up-kohteita alueilta, jotka eivät ole varsinaisia Kaikukortti-kuntia. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla käyvät korttilaiset pääsevät ilmaiseksi Amos Rexiin, Ateneumiin, Kiasmaan, Sinebrychoffin taidemuseoon sekä Heurekaan”, Purovaara kertoo.

Kaikukortti -toiminta käynnistyi alun perin 2014 opetus- ja kulttuuriministeriön tukemana Kulttuuripassi-pilottina, josta se on kehittynyt vahvaksi valtakunnalliseksi toiminnaksi. Kaikukorttia hallinnoi helsinkiläisen Kulttuuria kaikille -palvelun Kaikukeskus. Kotkassa toimintaa koordinoivat yhteistyössä kaupungin kulttuuri- ja tapahtumapalvelut ja hyvinvoinnin ja terveyden vastuualue.

Tarkempaa tietoa kortin jakajista ja käyttöehdoista on koottu Kotkan kaupungin verkkosivuille:

https://www.kotka.fi/kaikukortti/