Jokaiselle suomalaiselle oma meritontti – Kotkan kaupunki houkuttelee uusia asukkaita

Julkaistu 03.11.2022

Koronapandemian aikana yhä useampi suomalainen muutti pois pääkaupunkiseudulta. Monelle kaupungille ja kunnalle tämä on tarkoittanut positiivista muuttovirtaa. Jostain syystä Kotka, yksi Etelä-Suomen rannikon helmistä, on kuitenkin jäänyt muuttajilta liian pienelle huomiolle. Houkutellakseen uusia asukkaita, Kotkan kaupunki jakaa jokaiselle halukkaalle oman palan merta. Jujuna on kuitenkin se, että meritontin saa pitää vain muuttamalla Kotkaan 30.9.2023 mennessä.

Koronapandemian aikana muuttoliike pois pääkaupunkiseudulta kiihtyi ennennäkemättömästi ja samalla alueen muuttovetovoima laski. Tästä hyötyivät selkeästi eniten pääkaupunkiseudun kehyskunnat, toisin kuin monet muut Etelä-Suomen kunnat ja kaupungit. Yksi näistä kaupungeista on merellisyydestä tunnettu Kotka.

Houkutellakseen uusia asukkaita ja parantaakseen ihmisten mielikuvia kaupungista, Kotkan kaupunki on päättänyt jakaa jokaiselle halukkaalle virtuaalisen palan kotkalaista merta.

”Kotka on kotikaupunkina mitä mainioin ja siksi onkin harmi, että se on jäänyt liian pienelle huomiolle monilla uutta asuinpaikkaa etsivällä. Kaupunkimme tunnetaan laajalti merestä, joka on osa kotkalaista identiteettiä. Satamakaupunkina Kotka voi olla jokaisen oma kotisatama, jonne on helppo ankkuroitua. Mikä olisikaan parempi tapa laittaa Kotka paremmin Suomen kartalle kuin jakaa kaikille tänne muuttaville pala kotkalaista merta. Tämä olisi varmasti myös kaikkien uusien asukkaiden mieleen ”, taustoittaa kaupunginjohtaja Esa Sirviö.

Kuka tahansa voi vierailla sivustolla ja paikantaa oman meritonttinsa kartalta, mutta tontin saa kuitenkin pitää vain, jos muuttaa Kotkaan 30.9.2023 mennessä.

”Jakamamme meritontit ovat virtuaalisia palasia merestämme, eikä merialueiden omistus tosiasiassa tai lain silmissä siirry eteenpäin. Kotkassa meri kuuluu kaikille ja tätä haluamme myös muuttajamarkkinoinnin tempauksellamme viestiä. Jokaiselle määräaikaan Kotkaan muuttaneelle tullaan toimittamaan sertifikaatti, josta käy ilmi virtuaalisen meritontin sijainti”, kertoo viestintä- ja markkinointipäällikkö Tiina Puhakka.

Helsinkiläiskolmion hinnalla omakotitalo meren rannalta

Merellisyyden lisäksi Kotkaan kannattaa muuttaa myös monista muista syistä, joita meritonttien kautta halutaan nostaa esille. Kotka on erityisen kaunis kaupunki, joka on kuuluisa palkituista puistoistaan ja upeasta luonnosta sekä tietysti merellisyydestä ja saaristostaan.

”Kotkasta Helsinkiin ajaa vain reilun tunnin, joten kaupunki on sijainniltaan loistava esimerkiksi pääkaupungissa työskenteleville. Kotka tarjoaa upean urbaanin tai vaihtoehtoisesti luonnonläheisen asumisympäristön aktiviteetteineen. Ja mikä parasta, täältä voi löytää helsinkiläiskolmion hinnalla omakotitalon meren rannalta”, jatkaa Puhakka.

Noin 52 000 asukkaan Kotka tunnetaan pohjolan puistopääkaupunkina, mutta myös satama- ja merikaupunkina, jolla on rouhea historia. Uusiin kouluihin ja palveluihin on investoitu viime vuosina ja kaupungin keskustaan Kantasatamaan valmistuu vuonna 2024 Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Xamkin uusi kampus.

Jo ensi vuonna samalle alueelle aukeaa myös tapahtumakeskus Satama Areena, joka tukee tapahtuma- ja matkailuelinkeinon kasvua. Kaupungin työpaikkakehitys on ollut positiivinen ja suunnitteilla on useita merkittäviä työllisyyteen vaikuttavia investointeja energiateknologian alalla.

Meritontteihin ja muihin hyviin syihin muuttaa Kotkaan voi tutustua verkkosivustolla Meritontti.kotka.fi

Kampanjan visuaalinen ilme. Kuvassa teksti "Kotkalainen meritontti, ole hyvä." Kuvassa pala merta, jonka yllä lokit lentävät.