Shakespearen Myrsky Naapurinäyttämöllä

Julkaistu 14.10.2022

Kotkan kaupunginteatterin teatterinjohtajan Miko Jaakkolan ohjaama tragikomedia Myrsky saa ensi-iltansa Kotkassa perjantaina 14. lokakuuta. Ohjaaja Jaakkolan mukaan näytelmä perustuu William Shakespearen viimeisenä teoksenaan vuonna 1611 kirjoittamaan näytelmään, josta näyttelijätyöryhmä on tehnyt oman versionsa. Näytelmän päähenkilöä Prosperoa näyttelee syksyllä 2022 teatterissa työskentelyn aloittanut Seppo Merviä.

Kotkan kaupunginteatterin tulkinnassa näytelmän päähenkilö kuvittelee olevansa Prospero, joka projisoi vaikeita omaan elämäänsä liittyviä kysymyksiä Myrskyn hahmoihin. Päähenkilö on ”shakespeare syndroomaa” poteva potilas, jota näytelmässä hoitavat hoitajien rooleissa Anne Niilola, Ella Mustajärvi, Mirka Mylläri ja  lääkärin roolissa Kari Kukkonen. Shakespearen näytelmistä tehdään Jaakkolan mukaan usein uusia tulkintoja erilaisilla näkökulmilla, niissä näytelmät nähdään nykypäivää vasten. Viimeisimpiä versioita on Jaakkolan mukaan ollut Tampereen Työväen Teatterin näytelmä, jossa tulkittiin Myrskyä ekologisesta nykypäivän näkökulmasta. Kotkassa puolestaan Myrskyä lähdettiin tulkitsemaan näyttelijätyöryhmän improvisaatioihin pohjautuvana sovituksena.

Miko Jaakkola kertoo Shakespearen näytelmissä käsiteltävän usein unia ja mieltä, mikä on aiheena myös tunnetuimmassa Myrskyn repliikissä: ”Sama kude meissä kuin unelmissa on ja unta vain on lyhyt elämämme”. Lääkärin roolia näyttelevälle Kari Kukkoselle Myrsky ei ole uusi tuttavuus, sillä hänelle näytelmä on tuttu noin 40 vuoden takaa entisestä Langinkosken kesäteatterista. Kukkosen mukaan on ollut terapeuttista päästä samaan juttuun takaisin.