Mukavia istumapaikkoja (ID 342)

Julkaistu 09.09.2022

EI JATKOON

Kehitetään puistojen ja muun kaupunkitilan istumapaikoista astetta mukavampia. Lisätään istumaryhmiä, pöytiä ja roskapönttöjä. Penkkejä on nytkin varastossa, joita voisi kunnostamalla nopeastikin ottaa käyttöön. Aloittaisin Isopuistosta, Pionipuistosta ja Fuksinpuistosta. Kantasatamassa ei taida olla tällä hetkellä yhtään penkkiä, lukuun ottamatta junaseisaketta.

Idean hyödyt

Puistonpenkit ovat tyypillisesti reittien varsilla niin, että niissä istutaan jalat kohti polkua. Kuusisen aallonmurtajalle on rakennettu hyvä mallikestävästä ja kotkalaisesta oleskeluryhmästä, joka kestää säätä, kulutusta ja aikaa. Penkit olisi myös helppo tehdä työllistämistoimenpiteenä tai oppilastöinä. Suunnittelussa voisi tietenkin käyttää luovuutta niin, että ratkaisu sopii paikkaan. Paremmat istuinpaikat ja lisäpenkit luovat viihtyisyyttä ja houkuttelevuutta, parantavat kaupunkitilan käveltävyyttä ja lisäävät puistojen käytettävyyttä. Penkkien lisääminen ja parantaminen lisäisi erityisesti ikäihmisten ja liikuntarajoitteisten hyvinvointia, koska reitin voisi turvallisesti valita sen perusteella, voiko sen varrella levähtää. Kaikille kuntalaisille ja matkailijoille lisääntyvät penkit mahdollistaisivat ajanvieton upeissa puistoissa. Sitten kun rahaa on enemmän, osaan kalusteista, parhaisiin paikkoihin voisi asentaa vaikka mobiililaitteiden latauspisteitä.

Mahdolliset yhteistyökumppanit

Puistokummit, Ekami/Rannikkopajat, Puistotoimi, kaupunkilaiset. Jos kalusteissa käytetään sivukiveä, kiven toimittaja voisi saada mainoksensa esiin. Yritykset voisivat mahdollistaa myös kokonaisia istuinryhmiä, jolloin siitä tulisi hyödyllinen mainos.

Idean jätti Kai Savolainen

Vastaus

Kiitos ideastasi Kotkan osallistuvassa budjetoinnissa! Kotkan kaupungin asiantuntijat ovat perehtyneet ideaasi ja arvioineet sen osallistuvan budjetoinnin arviointikriteerien perusteella. Arviointikriteerit löytyvät täältä: Arviointikriteerit.

Valitettavasti ideasi ei edennyt jatkoon osallistuvassa budjetoinnissa. Ideaa ei voida toteuttaa, sillä se on osa kaupungin normaalia kunnossapitotoimintaa.