Meripäivien 60-vuotista taivalta juhlittiin onnistuneesti

Julkaistu 31.07.2022

Kotkan Meripäivät päättyivät myöhään lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Tapahtuma huipentui Sibeliuksenpuistossa järjestettyyn tulipyrojuhlashowhun. Kokonaisuudessaan Meripäivät onnistui järjestäjän mukaan yli odotusten ja etenkin suuri kävijämäärä oli yllätys. Tänä vuonna aivan Kotkan keskustassa järjestetty tapahtuma houkutteli paikalle niin paikallisia kuin kauempaakin tulleita.

”Jo aloituspäivänä keskiviikkona väkeä oli runsaasti liikkeellä. Vaihteleva sääkään ei tuntunut haittaavan juhlijoita”, kertoo Meripäivien tapahtumapäällikkö Tiina Salonen.

Myös Lasten Meripäivät sujuivat kaikin puolin hyvin. Tapahtuma sai kiitosta tunnelmastaan ja monipuolisesta ohjelmistosta. Etenkin lasten ideoiman nimen saanut maskotti ”Vekkuli” tanssitti iloista juhlakansaa saaden paljon halauksia ja hellyyttä osakseen pieniltä kävijöiltä.

”Tunnelma alueella oli mahtava ja tavoitteisiin päästiin kaikilla osa-alueilla. Yhdessä saimme aikaan iloisen, kaikille avoimen ja maksuttoman festivaalin”, iloistee lastenkulttuuripäällikkö Pia Oinas.

Järjestäjän arvion mukaan kävijöitä oli koko tapahtumassa enemmän kuin vuonna 2019, jolloin tapahtuma järjestettiin edellisen kerran. Keskustan alue tapahtumapaikkana tuntui myös olevan kävijöiden mieleen. Järjestäjä yhdessä tapahtuman turvallisuusorganisaation haluaakin kiittää alueen yrittäjiä ja asukkaita yhteistyöstä.

”Tapahtuman järjestäminen avoimessa kaupunkitilassa tuo aina omat haasteensa ja vaatii erikoisjärjestelyjä mm. liikkumisen suhteen. Haluamme kiittää alueen yrityksiä ja asukkaita joustavuudesta meripäiväviikon aikana”, Meripäivien turvallisuuspäällikkö Juuso Toivonen X-Sec Group Oy:stä kiittelee.

Meripäivät järjestetään seuraavan kerran 26.7.–29.7.2023. Tapahtumapaikka selviää myöhemmin vuoden 2022 aikana.