Eläinsuojelulaki on uudistumassa – vuosittain tuhansia ilmoituksia huonosta kohtelusta

Julkaistu 01.06.2022

Eläinsuojeluviranomaiset saavat vuosittain tuhansia ilmoituksia eläinten huonosta kohtelusta – perushoidon puutteesta, sairauksien hoitamatta jättämisestä, väkivallasta ja hylkäämisestä.

Suomessa on useita vapaaehtoisvoimin toimivia eläinsuojeluyhdistyksiä, joiden tarkoitus on suojella eläimiä huonolta kohtelulta. Yhdistykset järjestävät kampanjoita, tiedottavat, neuvovat ja antavat konkreettista apua esimerkiksi karanneen eläimen kiinniottamisessa tai tarjoamalla sijaiskotia sitä tarvitsevalle eläimelle. Eläinsuojeluyhdistysten kautta myös lukuisat eläimet saavat vuosittain uuden kodin. Eläinsuojeluyhdistyksillä ei kuitenkaan ole viranomaisoikeuksia, joten yhdistysten toiminta eroaa merkittävästi eläinsuojeluviranomaisen toiminnasta eli eläinsuojelun valvonnasta.

Kotkan ja Haminan ympäristöterveydenhuollon valvontayksiköillä on sopimus yhteistyöstä eläinlääkintähuoltolain mukaisissa valvontatehtävissä.

Kotkan, Pyhtään, Haminan, Virolahden ja Miehikkälän virkaeläinlääkärit voivat suorittaa valvontaan liittyviä virkatehtäviä koko valvonta-alueella. Pääasiassa eläinsuojelutehtäviä hoitaa alueen yhteinen valvontaeläinlääkäri.

Eläinten hyvinvointi

Nykyinen eläinsuojelulaki on vuodelta 1996. Nyt laki on uudistumassa ja samalla nimi vaihtuu eläinten hyvinvointilaiksi. Ehdotetun lain tavoitteena on uudistaa eläinten hyvinvointia koskeva sääntely vastaamaan nyky-yhteiskunnassa vallitsevaa käsitystä eläinten asemasta ja suojelutarpeesta. Nykyinen laki painottaa eläinten suojelua kivulta ja kärsimykseltä, uudessa eläinten hyvinvointilaissa on huomioitu myös, että eläin on tunteva olento, jolla on omat lajiin liittyvät käyttäytymistarpeet. Valmistelu on loppusuoralla ja pitkä, kymmenisen vuotta kestänyt prosessi on nyt edennyt siihen vaiheeseen, että hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle kuluvan vuoden syysistuntokaudella.

Eläinsuojelulain tarkoituksena on suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta sekä myös edistää eläinten hyvinvointia ja hyvää kohtelua (eläinsuojelulaki 247/1996, 1 §). Vastuu eläimenpidosta on aina eläimen omistajalla. Laki velvoittaa ihmistä kohtelemaan eläintä hyvin ja pitämään sitä sellaisessa paikassa, joka soveltuu kyseiselle eläinlajille. Eläimelle pitää antaa riittävästi vettä ja sopivaa ruokaa ja sen vointi tulee tarkastaa joka päivä. Eläintä ei koskaan saa hylätä ja jos eläin sairastuu, sille tulee hankkia eläinlääkärin hoitoa.

Kuka valvoo eläinten hyvinvointia?

Eläinsuojeluviranomaisten tehtävänä on huolehtia, että eläimiä kohdellaan lain määräämällä tavalla. Tähän valvontaan osallistuvat alueelliset ja paikalliset eläinsuojeluviranomaiset, joita ovat kaupungin- ja kunnaneläinlääkärit, terveystarkastajat, läänineläinlääkärit ja poliisi. Lisäksi teurastamoissa toimintaa valvovat tarkastuseläinlääkärit ja lihantarkastajat. Valvontaviranomaisten tiivis yhteistyö on tärkeää. Ruokavirasto ohjaa valvontaa valtakunnallisesti.

Noin kymmenen vuotta sitten eläinsuojeluvalvonta keskitettiin valvontaeläinlääkäreille. Valvontaeläinlääkäri on kunnaneläinlääkäri, joka ei tee kliinistä potilastyötä vaan keskittyy täysin eläinsuojeluvalvontaan. Laki ei anna yksityiskohtaisia ohjeita kaikkeen eläintenpitoon liittyvään, joten valvontaviranomaisella tulee olla riittävä koulutus ja osaaminen päätösten tekoon. Viranomaisella on vastuu valvonnan laadusta ja tasapuolisuudesta sekä päätösten oikeudellisuudesta ja kohtuullisuudesta. Eläinsuojelupäätöksistä voi valittaa hallinto-oikeuteen.

Eläinsuojelutarkastukset

Kuka tahansa voi tehdä eläinsuojeluilmoituksen, mikäli epäilee eläintä kohdeltavan huonosti. Tällaisen ilmoituksen perusteella tehtyä eläinsuojelutarkastusta kutsutaan epäilyyn perustuvaksi tarkastukseksi.

Epäilyyn perustuvien tarkastusten lisäksi vuosittain tehdään luvan- ja ilmoituksenvaraiseen toimintaan kohdistuvia lakisääteisiä tarkastuksia mm. talleille ja kenneleihin. Ilman epäilyä tarkastetaan myös esimerkiksi kiertäviä sirkuksia, joissa esiintyy eläimiä.

Viranomaisella on oikeus mennä epäilyyn perustuvalle tarkastukselle myös kotirauhan piiriin ja tarkastaa eläin, sen pitopaikka ja hoidossa käytetyt välineet ja tarvikkeet sekä ruoka ja juoma. Tarkastukset suoritetaan pääsääntöisesti ennalta ilmoittamatta, jotta saadaan todellinen kuva tilanteesta.

Lievissä tapauksissa tarkastuksella annetaan neuvoja ja ohjeita, räikeimmissä tapauksissa kieltoja ja määräyksiä. Mikäli tilanne vaatii, eläinsuojeluviranomainen voi käynnillä ryhtyä myös välittömiin, kiireellisiin toimenpiteisiin omistajan kustannuksella. Tämä tarkoittaa esimerkiksi tuotantoeläimille ruoan ja hoidon järjestämistä tai mikäli eläinten hoito ei ole mahdollista, ne voidaan viedä teuraaksi, lemmikkien vakavissa laiminlyöntitapauksissa päädytään useimmiten eläinten kiireelliseen haltuunottoon.

Jos henkilö tuomitaan eläinsuojelurikoksesta, voidaan hänet muun rangaistuksen ohessa tuomita myös eläintenpitokieltoon. Eläintenpitokielto voi olla joko määräaikainen tai pysyvä ja se voi koskea tiettyjä eläimiä tai kaikkia eläinlajeja. Eläintenpitokielto tarkoittaa käytännössä sitä, ettei siihen määrätty saa omistaa, pitää tai hoitaa eläimiä eikä muutoinkaan vastata eläinten hyvinvoinnista.

Eläinsuojeluilmoituksen tekeminen

Eläinsuojeluilmoitus tulee tehdä ensisijaisesti kirjallisena. Ilmoituksesta tulee käydä ilmi havaittu asia, ilmoituksen kohteen yhteystiedot sekä ilmoittajan tiedot mahdollisten lisätietojen kysymistä varten. Eläinsuojeluilmoitukset käsitellään luottamuksellisesti, eikä ilmoittajan tietoja anneta kohteelle. Myöskään ilmoituksen tekijälle ei anneta tietoa käynnistä tai siellä havaituista asioista.

Virka-ajan ulkopuolella kiireellisissä eläinsuojeluasioissa otetaan yhteyttä poliisiin hätäkeskuksen kautta. Myös virka-aikana otetaan yhteys ensisijaisesti poliisiin, mikäli nähdään eläimen pahoinpitelyä, tavataan kuumaan autoon jätetty eläin tai kyseessä on eläimen hyökkäys kohti toisia eläimiä tai ihmistä.

Lisätietoa: https://www.kotka.fi/asuminen-ja-ymparisto/elainten-terveys-ja-hyvinvointi/elainsuojelu/