Vaka-blogi: Kielistä ja kulttuureista rikas oppimisympäristö

Julkaistu 01.02.2022 Kirjoittajalta Jaana Feldt

Helmikuun Vaka-blogissa on vuorossa kurkistus varhaiskasvatuksen suomi toisena kielenä -opettajan eli S2-vo:n työhön. Suurimman osan työurastaan Teija Pylkkänen on toiminut Kotkassa varhaiskasvatuksen opettajana sekä päiväkodin johtajana.

Kielistä ja kulttuureista rikas oppimisympäristö

Vuonna 2018 minulle avautui varhaiskasvatuksen kehittämishankkeen myötä mahdollisuus keskittyä kielten ja kulttuurien maailmaan. Hankkeen myötä pääsimme selvittämään, millaista tukea ja asiantuntijuutta kansainvälistyneissä yksiköissämme kaivataan. Kotkan varhaiskasvatuksessa ei ole aikaisemmin ollut varhaiskasvatuksen S2-opettajaa, mutta koska tarvetta on, tehtäväni vakinaistettiin saman vuoden lopulla.

Nykyään lähes kaikissa Kotkan kunnallisissa päiväkodeissa ja esiopetusyksiköissä näkyy ja kuuluu monia eri kieliä ja kulttuureita. Suomen lisäksi eri äidinkieliä on tilastoissamme mainittu 31 ja niistä suurimmat kieliryhmät ovat venäjä, arabia, englanti. Kunnallisessa varhaiskasvatuksessa 222 lapsella äidinkieleksi on ilmoitettu muu kuin suomi. Tämä on 12,91% varhaiskasvatuksessa olevien lasten määrästä. Yhteisen kielen puuttuessa lasten ja huoltajien kanssa kommunikoidaankin mitä erilaisimmin keinoin. Käytössä ovat kuvat, eleet, pantomiimi ja kaikki havainnollistava tuki, erilaiset sovellukset ja tarvittaessa tulkkipalvelut. Perheiden kulttuuritausta sen sijaan ei välttämättä näy päiväkodin tai esiopetuksen arjessa samalla tavoin kuin kieli. Emme ehkä ole vielä tottuneet keskustelemaan aiheesta huoltajien kanssa. Itse toivoisin yhteistyön lisääntymistä. Huoltajilla on paljon asiantuntemusta, jota olisi hyvä hyödyntää kulttuuriin ja katsomukseen liittyvän moninaisuuden esiin tuomisessa. Varhaiskasvatuksessa opetellaan arvostamaan tätä moninaisuutta ja ollaan uteliaita ja avoimia oppimaan uutta. Opetellaan sitä, että jokainen on arvokas ja tärkeä juuri sellaisena kuin on. Asioista ei tarvitse olla samaa mieltä, sen sijaan tärkeää on opetella keskustelemaan, kysymään ja ihmettelemään.

Varhaiskasvatuksen suomi toisena kielenä -opettajana tehtäväni on mm. vahvistaa kieli- ja kulttuuritietoista toimintakulttuuria ja osaamista yksiköissä. Alueenani on koko Kotka, joten asiantuntemukseni jakautuu kunkin yksikön tarpeen mukaan. Käytännössä tämä tarkoittaa mukavasti vaihtelevia työpäiviä ja tehtäviä. Viikoittain kierrän päiväkodeissa tai esiopetuksessa ja toimin lapsiryhmässä tai yksittäisten lasten kanssa. Näillä käynneillä ohjaukseni liittyy yleensä suomenkielen opetukseen ja sen suunnitteluun yhteistyössä henkilöstön kanssa. Toinen keskeinen teema on ryhmässä esiintyvien kielten käyttö arjen eri tilanteissa. Huoltajia tapaan usein lapsen vasu- tai esiops- keskusteluissa. Tuolloin mietitään yhdessä lapsen monikielisyyden tukemista. Mitä kieliä lapsi käyttää vapaa-ajalla ja mitä varhaiskasvatuksessa? Miten lapsi osaa niitä kieliä, joita hänen halutaan oppivan? Ovatko kielet tasapainossa ja miten niitä voisi tukea kotona ja varhaiskasvatuksessa? Näissä keskusteluissa tulevat usein esiin myös eri kulttuuritaustoihin liittyvät odotukset ja oletukset siitä, miten uutta kieltä opitaan ja opetetaan.  Keskustelussa käytettävä kieli on haasteellisempaa, kuin päivittäisessä tiedonvaihdossa lasta tuodessa tai hakiessa, joten ammattitulkin käyttö on tarpeen. Meille tutut termit ymmärretään joskus eri tavoin tai ne puuttuvat kokonaan jostain kielestä. Varhaiskasvatuksen S2-opettajana teen myös yhteistyötä muiden lapsen kasvua ja oppimista tukevien tahojen kanssa ja osallistun valtakunnalliseen ja alueelliseen verkosto- ja kehittämistyöhön.

Nykytutkimuksen mukaan toisen kielen oppimiseen ja sen myötä esim. koulussa pärjäämiseen vaikuttaa paljon se, kuinka hyvin lapsi osaa omaa äidinkieltään tai -kieliään. Monikielinen lapsi hyödyntää kaikkia osaamiaan kieliä opetellessaan uusia taitoja ja omaksuessaan uutta tietoa. Niinpä tavoitteenamme on opetella käyttämään eri kieliä tarkoituksenmukaisesti. Toisaalta on annettava lapsen hyödyntää kieliä, joita hän osaa, mutta samalla on varmistettava suomen kielen eli opetuskielen riittävä ja tavoitteellinen opettaminen, jotta sen oppiminen edistyy. Lapsi opettelee vaihtamaan kieltä tilanteen mukaan. Päiväkodissakin lapsi voi leikkiä äidinkielellään toisen samaa kieltä puhuvan kanssa ja kun leikkiin tulee mukaan jotain muuta kieltä puhuva, niin leikkikieli vaihdetaan suomeksi. Tai ruokapöydässä voidaan nimetä ruoka-aineita eri kielillä. Lapset kertovat, miten heidän kielellään sanotaan esim. ”saanko leipää?” Useammassa ryhmässä käydessäni olen nähnyt, kuinka aamulla kokoonnutaan juttelemaan päivän ohjelmasta. Kokoontuminen alkaa yleensä toivottamalla ”hyvää huomenta” kaikilla ryhmässä esiintyvillä kielillä. Eräässä esiopetusryhmässä nämä tervehdykset näkyivät myös kirjoitettuna taululla. Tuolloin lapset osasivat jo ihmetellä sitä, että ”good morning” sanottaessa kuuluu OO:n tilalla U ja R ei kuulu ollenkaan. Toisessa kielessä oli U:n päällä pisteet. Ja jossakin kielessä aivan kokonaan eri näköiset kirjaimet. Kuinka viisaita havaintoja! Ja mitä keskustelua tuosta saakaan aikaan!

Valtakunnalliset normiasiakirjat sekä kuntatason opetussuunnitelmat velvoittavat eri kielten, kulttuurien ja katsomusten näkymiseen varhaiskasvatuksessa. Arjessamme tämä tarkoittaa sitä, että kussakin ryhmässä esiintyvien kielten, kulttuurien ja katsomusten tulisi näkyä toiminnassamme. Näin tuemme eri kieli- ja kulttuuritaustaisten lasten identiteettien kehittymistä, mutta myös kaikkien lasten kulttuurista osaamista ja ymmärrystä maailmasta. Tuemme lasten kasvua monikulttuuriseen yhteiskuntaan. Kuten jo edellä mainitsin, kielet tulevat vahvasti esiin arjessamme. Se on ymmärrettävää, sillä kieli on keskeisenä kaikessa toiminnassamme ja ajattelussamme. S2-opettajana haluan korostaa kuitenkin myös sitä, kuinka tärkeää on tuoda esiin kulttuuriin ja katsomuksiin liittyviä asioita. Tämä moninaisuus näkyy tällä hetkellä esim. erilaisten juhla-aikojen vietossa. Kaikki eivät osallistu samojen juhlapyhien viettoon tai niihin valmistautumiseen. Tätä olisi hyvä käsitellä lasten kanssa laajemminkin. Voisi tuoda esiin, että perheissä vietetään eri nimisiä juhlia eri aikoihin ja näihin juhliin liittyy erilaisia tapoja. Mutta toisaalta näissä juhlissa on paljon myös yhteistä. Erilaisuuden sijaan on mielestäni hyvä korostaa yhtäläisyyttä. Katsomuksiin liittyen lapset ovat uteliaita ja he pohtivat asioita. He esittävät suuria elämänkysymyksiä esim. mitä tapahtuu kuoleman jälkeen, onko jumala olemassa jne. Näihin kysymyksiin vastaaminen ja yhteinen keskustelu osoittavat lapselle, että tästä aiheesta saa kysellä. Aikuisetkaan eivät osaa aina vastata, mutta asioista voidaan ottaa selvää. Kansalliseen kulttuuriin liittyviä piirteitä voisi vertailla esim. erilaisiin ruokailutapoihin tutustumalla. Meillä opetellaan syömään haarukalla ja veitsellä, mutta miten ja missä syödään puikoilla tai käsin. Varmasti näitä keskusteluja käydäänkin. Toivottavasti satun jonain päivänä paikalle ja saan olla keskustelussa mukana.

Varhaiskasvatuksen S2-opettajan tehtävää aloittaessani olin uuden edessä monin tavoin. Hyppäsin omasta päiväkodistani ja ryhmästäni uusiin vielä käyttämättömiin saappaisiin. Aluksi ne tuntuivat suurilta, mutta pian huomasin, että ne ovat oikein mukavat työkengät. Työni on itsenäistä ja vaihtelevaa. Se haastaa koko ajan oppimaan lisää ja pysymään tietoisena, mitä uutta alan lisääntyvä tutkimus tuo tullessaan.