Malmingin päiväkodin pihalla liehuu nyt Vihreä lippu

Julkaistu 21.12.2021

Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi on myöntänyt Malmingin päiväkodille Vihreän lipun osoitukseksi korkeatasoisesta, suunnitelmallisesta ja osallistavasta ympäristökasvatustyöstä. Muutama päivä sitten tuli julki, että myös Kotkan lyseo on saanut saman tunnustuksen, kts. https://www.kotka.fi/2021/12/kotkan-lyseo-palkittiin-ymparistotyostaan-vihrealla-lipulla/

Malmingin päiväkodissa Vihreä lippu nostettiin salkoon 20.12.

Vihreä lippu on kansainvälinen kasvatusalan ympäristöohjelma ja sertifikaatti, jossa lapset ja nuoret muuttavat toimintayksikkönsä arkea kestävämmäksi teema kerrallaan, yhdessä opettajien ja kasvattajien kanssa. Samalla he saavat kokemusta yhteisiin asioihin vaikuttamisesta, kestävän tulevaisuuden rakentamisesta ja ympäristöongelmien ratkaisuista. Vihreä lippu on osa kansainvälistä Eco-Schools-ohjelmaa, maailman suurinta koulujen ja päiväkotien kestävän kehityksen verkostoa, joka toimii 68 maassa. Suomessa Vihreässä lipussa on mukana jo 95 000 lasta ja nuorta sekä 11 000 opettajaa ja kasvattajaa.

Malmingin päiväkodin tavoitteeksi asetettiin jätteiden vähentäminen. Vihreän lipun projekti aloitettiin ottamalla käyttöön päiväkodin kummassakin ryhmässä lajittelupisteet (muovi, paperi, kartonki, metalli, lasi sekä biojäte). Askarteluissa hyödynnettiin loppujätettä, esim. maitotölkkejä, jugurttipurkkeja, jugurttipurkin kansia, pastillipurkkeja, wc ja talouspaperirullia jne. sekä luonnon materiaaleja.

Päivittäisessä toiminnassa huomioitiin, että piirustuspaperia käytettiin säästeliäästi. Ylijäämäpaperista tehtiin henkilökunnan muistilappuja. Henkilökunta vähensi turhaa kopioimista ja tulostamista. Muistiot lähettiin sähköisinä tai vain yksi kappale tulostetiin kansioon. Lisäksi siirryttiin aineettomiin lahjoihin esim. isänpäivänä ja joulukalenterissa.

”Ruokatilausten määrää ryhdyimme pohtimaan oikein kunnolla. Tilaukset mietittiin tarkkaan ja niitä hienosäädettiin paljon. Ennen ruokatilaukset tehtiin lasten lukumäärän mukaan. Nyt kiinnitimme huomiota, siihen kuinka paljon oikeasti lapset syövät ruokaa ja mikä määrä ruokaa riittää meidän ryhmälle. Esimerkiksi aamuisin pienten puolella aika harvalle maistui puuro, joten puuroa tilattiin vain muutamalle lapselle. Ruokaa meni vähemmän biojäteastiaan, kun lapset saivat itse vaikuttaa myös pienten puolella haluavatko he vähän vai paljon ruokaa. Lounaan jälkeen, kummankin ryhmän biojäteastiaan joutuneen ruuan määrä mitattiin ja hiljalleen vuoden aikana se alkoi laskea. Projektin alussa biojäteastiaan lounaalta meni melkein 17 kg/kuukaudessa ja syksyllä pääsimme jo alle 10kg/ kuukaudessa.  Valoja ryhdyttiin sammuttamaan tiloista, joissa kukaan ei ollut. Esimerkiksi kun ulkoilimme, sammutettiin ryhmätilojen valot. Kuivauskaappeja ei enää laitettu päälle yhden tai kahden vaatteen takia, vaan vaatteet kuivattiin patterilla”, kertoo päiväkodin johtaja Päivi Rissanen.