Veteraanijärjestöjen työ siirtyy perinneyhdistyksille

Julkaistu 27.10.2021

Veteraanijärjestöissä vuosikymmeniä tehty työ sotaveteraanien, heidän puolisoidensa ja leskiensä edunvalvonnan puolesta on vähitellen siirtymässä eri puolella Suomea perustettaville perinneyhdistyksille.

Kotkassa paikalliset veteraanijärjestöt Kotkan sotaveteraanit ry ja Karhulan-Kymin sotaveteraanit ry lopettavat toimintansa vuoden 2022 lopussa ja niiden työtä jatkamaan on nyt perusteilla Kotkan-Kymin perinneosasto.

Se tulee toimimaan Haminassa lokakuun puolivälissä perustetun Sotiemme 1939-1945 Etelä-Kymenlaakson perinneyhdistyksen kuntaosastona.

Paikallisen perinneosaston perustamisvalmistelut käynnistettiin 26.10. Kotkan kaupungintalossa järjestetyssä kokouksessa.

Veteraanien perinteiden siirtäminen uusille sukupolville tukeutuu vuonna 2003 perustettuun Tammenlehvän Perinneliittoon, jonka perustajajäseniä ovat Sotainvalidien Veljesliitto, Suomen Sotaveteraaniliitto, Rintamaveteraaniliitto ja Rintamanaisten Liitto.

Liiton toiminta-ajatuksena on koota yhteen yhteisöjä, jotka ovat kiinnostuneita, halukkaita ja kykeneviä osallistumaan liiton tarkoitusta edistävään perinnetyöhön. Liiton jäseninä on tällä hetkellä 22 veteraani-, maanpuolustus- ja perinnetyötä tekevää yhteisöä.

Liiton tavoitteena on löytää sellaiset veteraaniperinteen henkiset ja aineelliset ilmenemismuodot, jotka suomalaisen yhteiskunnan kannalta ovat tärkeitä ja muistettavia vielä vuosikymmenienkin kuluttua sekä löytää tälle perinteelle jatkuvuutta ylläpitävät vastuunkantajat. Toiminnan painopiste on valtakunnallisesti merkittävän perinneaineiston ja veteraanisukupolven arvojen vaalimisessa.