Mikko Leppänen on Kymi Sinfoniettan uusi toimitusjohtaja

Julkaistu 01.07.2021
Mikko Leppänen on Kymi Sinfoniettan uusi toimitusjohtaja.

Musiikin maisteri ja kauppatieteiden kandidaatti Mikko Leppänen on valittu Kymi Sinfoniettaa ylläpitävän Kymenlaakson Orkesteri Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi. Yhtiön hallitus valitsi Leppäsen toimeen kokouksessaan 23.6.
Nykyinen toimitusjohtaja Riikka Luostarisen ilmoitti huhtikuussa päättävänsä työnsä Kymenlaakson Orkesteri Oy:ssä (Kymi Sinfoniettassa) syyskauden alussa.

Mikko Leppänen aloittaa yhtiön palveluksessa 16.8. ja toimitusjohtajana 1.9.
Leppänen, 38, siirtyy Kymi Sinfoniettan toimitusjohtajaksi Sinfoniaorkesteri Vivon intendentin tehtävästä, jota hän on hoitanut vuodesta 2018 lähtien. Leppänen on valmistunut musiikin maisteriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Arts Management -koulutusohjelmasta ja kauppatieteiden kandidaatiksi Helsingin kauppakorkeakoulusta.
Taidemusiikin parissa Leppänen on aiemmin työskennellyt mm. Sysmän Suvisoitto- ja Musiikin aika -festivaalien toiminnanjohtajana. Ennen kulttuurialalle siirtymistään hän työskenteli kansainvälisissä markkinoinnin ja viestinnän tehtävissä.

”Mikko Leppäsellä on koulutuksen kautta vahva taloudellinen ja hallinnollinen osaaminen. Mikolla on työkokemusta monesta erilaisesta organisaatiosta, joka luo vahvan pohjan Kymi Sinfoniettan toimitusjohtajan vaativaan tehtävään”, Kymenlaakson Orkesteri Oy:n hallituksen puheenjohtaja Juha Tilli kertoo.

”Kymi Sinfoniettan toimitusjohtajuus on Suomen orkesterikentässä ainutlaatuinen ja äärimmäisen mielenkiintoinen tehtävä, jossa pystyn yhdistämään sekä taidehallinnon että kauppatieteellisen osaamiseni. Kymenlaakson oma orkesteri on taiteellisesti korkeatasoinen ja monenlaisiin toteutuksiin kykenevä orkesteri, jota lähden suurella innolla luotsaamaan kohti koronahaasteiden jälkeistä aikaa”, kertoo tuleva toimitusjohtaja Mikko Leppänen.