Kotka-palkinto 2021 Leo Märkälälle

Julkaistu 21.05.2021

Tämän vuoden Kotka-palkinto on myönnetty pitkän linjan kotkalaiselle elokuvantekijälle Leo Märkälälle, joka on ansiokkaasti taltioinut kotkalaista paikallishistoriaa jo 1960-luvulta lähtien.

Suurin osa Märkälän elokuvista liittyy Etelä-Kymenlaakson ja erityisesti Kotkan menneisyyteen. Märkälän kokoelma sisältää muun muassa dokumentin sahanperustaja Hans Gutzeitista sekä muistoja Kantasatamasta, itäisen Suomenlahden saarista, Kyminlinnasta, seudun oppilaitoksista, Kotkan kaupunginteatterista sekä Kolmikulman joulumarkkinoista.

Leo Märkälä on lisäksi taltioinut noin 30 vuoden ajan Karhulan Työväennäyttämön teatteriesityksiä kulttuuritalo Kyminsuussa ja Kyminlinnan kesäteatterissa.

Viime joulun alla Märkälä lahjoitti 134 ohjaamaansa dokumenttielokuvaa kotkalaiselle Muistojen Talon kannatusyhdistykselle, jonka tiloissa Merikadulla kaupunkilaiset voivat halutessaan käydä katsomassa filmejä.
Lisäksi vuonna 2019 Märkälä lahjoitti 72 dokumenttia Kymenlaakson museon kokoelmiin.
Lahjoitetut dokumentit käsittelevät paikallishistoriaa ja ajankuvaa 1960-luvulta tähän päivään. Ne esittelevät niin Kymenlaakson paikkoja kuin ihmisiäkin.

Kotka-palkinto luovutettiin Leo Märkälälle 21.5. Kotka-päivän tilaisuudessa, joka järjestettiin kaupunginteatterin suurella näyttämöllä.

Tilaisuuteen ei koronarajoitusten vuoksi voitu ottaa yleisöä, joten se striimattiin suorana lähetyksenä Kotkan kaupungin YouTube-kanavalla. Taltiointi on nähtävissä kanavalla kahden viikon ajan osoitteessa www.youtube.com/kotkankaupunki.