Lapsille ja nuorille ” oma paikka” (ID #165)

Julkaistu 09.04.2021

EI JATKOON 

Rakennetaan Karhulan puolelle skeittipaikka, kuten esim. Katariinassa on. Sinne nimittäin on melko matka esim. Tavastilan perukoilta. Mielellään paikkaan, jossa lähettyvillä voisi muunkin ikäiset ulkoilla. Vaikka koko perhe tulisi ja jokaiselle löytyisi jotain. Jokipuiston läheisyys olisi keskeinen sijainniltaan, tulee mistä suunnasta tahansa ja linja-autollakin pääsee.

IDEAN HYÖDYT

Lasten ja nuorten tulevaisuuteen kannattaa satsata nyt. Ja uskon ” ihanan” mielikuvan kotiseudusta myös avittavan kaupunkia, kun he joskus miettivät koulutus- ja työpaikkasijaintejaan. Jos skeittipaikka olisi esim. Jokipuistossa, äidit ja isät voisivat samalla ulkoiluttaa pienempiä lapsiaan leikkipuistossa ja näkisivät ”vanhempien” lasten tekemisen ja olisivat itsekin ulkona eli oltaisiin perheenä yhdessä. Luodaan mielikuvaa perheen yhteisestä tekemisestä sekä annetaan nuorille ” luvallinen” paikka harrastaa lajia, jota nyt joutuu tekemään jalkakäytävillä – ärsyttäen kenties kanssakulkijoita.

MAHDOLLISET YHTEISTYÖKUMPPANIT

Yhteistyökumppaneita uskoisin löytyvän Karhulan elinkeinoelämästä, sillä näinhän he ” kasvattaisivat” itselleen tulevaisuuden työntekijöitä.

IDEAN JÄTTI: Pia Räsänen

VASTAUS:

Kiitos ideastasi ja osallistumisesta Kotkan kaupungin ensimmäisen osallistuvan budjetoinnin kokeiluun. Valitettavasti ideasi ei edennyt jatkoon osallistuvassa budjetoinnissa. Kotkan kaupungin asiantuntijat ovat perehtyneet ideaasi ja arvioineet sen osallistuvan budjetoinnin arviointikriteerien perusteella. Arviointikriteerit löytyvät täältä: Arviointikriteerit

Ideaa ei voida toteuttaa, koska sen kustannukset ylittävät osallistuvalle budjetoinnille varatun määrärahan (15 000 euroa/alue). Leikkipaikkoja ja ulkoliikuntapaikkoja ehdotettiin paljon ja saimme sitä kautta arvokasta tietoa kaupunkilaisten toiveista. Nämä toteutetaan kuitenkin suunnitelmallisesti huomioiden alueen kokonaispalvelut suhteutettuna alueen asukasmäärään. Tämän tyyppisissä palveluissa on myös paljon ylläpitokustannuksia, jotka tulee huomioida myös näiden rakentamispäätösten yhteydessä ja siksi päätökset vaativat laaja-alaista tarkastelua.