Toimintahalli (ID #52)

Julkaistu 11.03.2021

EI JATKOON

Peli-/toimintahalli, johon lapset ja nuoret voisivat mennä pelaamaan kavereidensa kanssa esim. sulkapalloa, pingistä ym. Kotkassa ei oikein ole isoa toimintapaikkaa lapsille ja nuorille, tai miksi ei vaikka perhepäivää viettäville. Meillä 11-v. lapsi, joka sanoo että olisi kivaa, kun olisi ns. Hoplop, mutta isommille tarkoitettu paikka Kotkassa.

IDEAN HYÖDYT

Lapsille ja nuorille olisi kokoontumispaikka jossa olisi erilaisia virikkeitä

VASTAUS:

Kiitos ideastasi ja osallistumisesta Kotkan kaupungin ensimmäisen osallistuvan budjetoinnin kokeiluun. Valitettavasti ideasi ei edennyt jatkoon osallistuvassa budjetoinnissa. Kotkan kaupungin asiantuntijat ovat perehtyneet ideaasi ja arvioineet sen osallistuvan budjetoinnin arviointikriteerien perusteella. Arviointikriteerit löytyvät täältä: Arviointikriteerit

Ideaa ei voida toteuttaa, koska sen kustannukset ylittävät osallistuvalle budjetoinnille varatun määrärahan (15 000 euroa/alue), ja se aiheuttaa myös vuotuisia kustannuksia mm. tilan ylläpitoon liittyvät kulut. Osallistuvan budjetin rahat pitää käyttää vuoden 2021 aikana.