Puukirkko (ID #100)

Julkaistu 30.03.2021

EI JATKOON

Karhulan torilta puuttuu WC-tilat. Osayleiskaavassa tori ja torin ympäristö on yhtenä kehityskohteena. Yleisen viihtyvyyden lisäämiseksi tämä idea olisi erinomainen. Puolikiinteä konttiratkaisu oli minulla mielessä. Kontissa voisi olla myös mahdollisesti varastotilaa. Kontteja saa ostaa/vuokrata/leasingilla. Kaupungin tehtäväksi jää paikan osoittaminen, sähkö- ja vesiliitosten tekeminen. Tähän samaan muutokseen voisi lisätä sähkökaapin ja kesäveden sijoittelun korjauksen. Kontinhan voi vuokrata vaikka heti mutta tämän sijoituspaikka olisi huomioitava Karhulan torin kehittämissuunnitelmassa ettei tulisi myöhemmin turhia siirtoja. Sopivia paikkoja olisi liitteen markkinakartassa paikka 63 tienoilla. Tai esiintymislava tekstin ässän kohdalla. Jos tähän tulisi, niin puu olisi kaadettava, jolloin samalla päästäisiin eroon naakkaongelmasta.

IDEAN HYÖDYT

Karhulan tori on Kotkan ainoa toimiva tori. Siellä asioi kaikki kotkalaiset. Saarelaisten ei tarvitsisi ajaa kotiin asti päästäkseen vessaan. Tällä hetkellä Popinniemen Ponnistuksen torikahvilan asiakkaat ohjataan seuran toimistolle Vesivallinaukio 5B:hen vessakäyntiin. Nyt matka lyhenisi huomattavasti ja WC-tilat olisi kaikkien ulottuvilla. Naakkaongelma poistuisi. Yleisessä keskustelussa asia on ollut esillä jo vuosia. Tämä olisi merkittävä kasvojen kohotus kaupungille. Ainakin kaupunginjohtajan hyvinvointi lisääntyisi, kun olisi yksi huoli vähemmän.

MAHDOLLISET YHTEISTYÖKUMPPANIT

Popinniemen Ponnistus ry haluaa olla ehdottomasti mukana. Olen jo vuosi sitten heittänyt tämän ajatuksen ilmoille myös Karhulan liikkeenharjoittajille ja Kotkan kauppatielle. Yksi toteutusvaihtoehto voisi olla PoPon ostama kontti, jota sitten vuokrattaisiin kaupungille.

IDEAN JÄTTI: Tommi Ruuska

VASTAUS:

Kiitos ideastasi Kotkan ensimmäisen osallistuvan budjetoinnin kokeiluun! Kotkan kaupungin asiantuntijat ovat perehtyneet ideaasi ja arvioineet sen osallistuvan budjetoinnin arviointikriteerien perusteella. Arviointikriteerit löytyvät täältä: Arviointikriteerit

Valitettavasti ideasi ei edennyt jatkoon. Ideaa ei tarvitse toteuttaa osana osallistuvaa budjetointia, sillä se on jo osa kaupungin normaalia toimintaa. Lisäksi torialueen suunnittelu ja toteutus ylittää osallistuvalle budjetille varatun määrärahan (15 000 euroa/alue), ja on kokonaisuutena liian suuri toteutettavaksi osallistuvan budjetin yhteydessä. WC-tilojen sijainti on sopivinta pohtia torin yleissuunnittelun yhteydessä.

Karhulan osayleiskaavan yhdeksi tavoitteeksi on linjattu houkuttelevuuden parantaminen mm. keskustaympäristön viihtyisyyttä kehittämällä sekä toteuttamalla katutiloja, kohtaamispaikkoja, viherympäristöä, valaistusta sekä jalankulku- ja pyöräilyreittejä.

Karhulan keskustan osayleiskaavan ehdotus on ollut nähtävillä 10.2. – 19.3.2021.

Linkki Karhulan keskustan osayleiskaavan sivuille:

Karhulan keskustan osayleiskaava (Y25)

Lisätietoja yleiskaavoittaja Pauli Korkiakoski, p. 040 620 8620 sekä kaavoitusarkkitehti Oskari Orenius, p. 040 358 8831.