Kotka kuulee yrittäjiä kiinteistöveron ja muiden tekijöiden vaikutuksesta

Julkaistu 25.03.2021

Kotkan kaupunki haluaa kuulla kotkalaisten yrittäjien näkemyksiä siitä, miten yritysten kilpailukykyä ja investointeja voidaan edistää.  Tätä varten kaupunki on avannut kyselyn, johon pyydetään yritysten vastauksia 12.4. mennessä. Kyselyä jaetaan kotkalaisille yrittäjille Cursorin, Kymenlaakson kauppakamarin ja yrittäjäjärjestöjen kautta.

Kysely on päättynyt.

Kyselyssä yrityksiltä tiedustellaan tärkeimpiä kilpailukykyyn ja investointeihin vaikuttavia tekijöitä sekä erikseen kiinteistöveron vaikutusta. Yritykset saavat myös antaa kaupungin toiminnalle yleisen arvion ja vapaata palautetta.

Yritysten vastaukset kootaan ja niiden pohjalta tehdään vaikuttavuusarvio. Vaikuttavuusarvion perusteella tehdään päätöksiä jatkotoimenpiteistä.

Kotkan kaupunki on parhaillaan tekemässä Vetovoima- ja yrittäjyysohjelmaa. Tavoitteena on vahvistaa taloudellista toimeliaisuutta ja yrittäjyyttä Kotkassa sekä edistää toimivaa ja kannustavaa elinkeinopolitiikkaa.

Kotka haluaa olla toimiva kotisatama yrityksille. Ohjelman toteuttamiseksi haetaan konkreettisia toimenpiteitä yrittäjyyden edistämiseksi ja investointien lisäämiseksi Kotkassa. Yritysten vastaukset ovat toimenpiteiden suunnittelua varten tärkeitä.