Meiän Kotka, sinun vuorosi päättää – Osallistuvan budjetoinnin kokeilu käynnissä

Julkaistu 26.02.2021

Kotkan kaupungin ensimmäinen osallistuvan budjetoinnin kokeilu on käynnissä.
Kolmelle alueelle eli Karhulalle, Länsi-Kotkalle sekä Kotkansaarelle ja Hovinsaarelle ja vielä koko Kotkalle (myös saaristo) on varattu kullekin 15 000 euron budjetit ja nyt asukkaat pääsevät ideoimaan, miten nuo rahat, yhteensä 60 000 euroa käytetään.
Ideoiden on tarkoitus lisätä asukkaiden hyvinvointia ja yhdessä tekemistä sekä parantaa ja kehittää asuin- ja elinympäristöä.

Ideoita arvioidaan kaupungin eri vastuualueilla ja sitten niistä jatkojalostetaan äänestysehdotuksia hintoineen työpajoissa yhdessä asukkaiden ja työntekijöiden kesken.

Lopuksi äänestetään ja äänestyksen voittaneet ideat, jotka mahtuvat tuohon 15 000 euron budjettiin, toteutetaan.

”On erittäin innostavaa, että Kotkassakin kokeillaan nyt osallistuvaa budjetointia eli tuttavallisemmin osbua. Kokeilu yhdistää uudella tavalla talouden ja demokratian ja asukkaat pääsevät nyt mukaan suunnittelemaan ja päättämään mihin yhteisiä verorahoja käytetään”, iloitsee kaupungin osallisuuskoordinaattori Saila Piipari-Huovila.

Piipari-Huovilan mukaan prosessissa korostuu kaupunkistrategian mukainen tavoite uusien vaikuttamismahdollisuuksien kokeiluun sekä vuoropuhelun lisäämiseen eri osapuolten välillä.
”Toivomme osbun lisäävän myös yhdessä tekemistä. Lisäksi tässä on asukkaille mahdollisuus suunnata ajatuksia tulevaisuuteen koronapandemian keskellä”, Piipari-Huovila toteaa.

Hän toivoo, että mahdollisimman monet asukkaat ja yhteisöt tekevät rohkeasti ideoita ja tästä syystä ideointia ei ole haluttu liikaa rajata.
”Odotamme runsaasti ideoita, joilla voidaan parantaa kotkalaisten hyvinvointia ja elinympäristöä sekä tuoda iloa kaiken ikäisten kotkalaisten elämään!”, Piipari-Huovila sanoo.

Ideat kerätään lomakkeilla 1.3.-18.4.

Osallistuvassa budjetoinnissa ideat kerätään e-lomakkeella, jota pääsee täyttämään Kotkan osallistuvan budjetoinnin verkkosivulla, osoitteessa www.kotka.fi/osbu
Ideoita siitä, mihin kaupunkilaiset haluaisivat alueiden budjettia käyttää, kootaan samalle sivulle alueittain.

Ideointivaiheessa ei ole ikärajaa. Lomakkeessa tiedustellaan myös ehdottajan yhteystiedot, jotta hänet voidaan kutsua työpajoihin ja myös siksi, että kaupungin kyseisen alan asiantuntijat voivat esittää tarkentavia kysymyksiä käsitellessään ideoita.
Ideoita voi jättää paitsi sähköisesti, myös kirjastoissa ja Ruorissa, joissa voi täyttää paperilomakkeen.

Kaupunkilaiset voivat käydä kotka.fi/osbu -sivulla katselemassa ja arvioimassa ideoita.
Kaikkiin ideoihin vastataan ja myös vastaukset tulevat näkyville. Ideakorteissa näkyvät yhteystiedot, joihin idean tekijä voi olla yhteydessä. Lisäksi ideoissa mainitaan, onko idea parhaillaan arvioitavana, ei etene jatkoon tai etenee jatkoon.

Ideoiden käsittelyssä arvioidaan niiden toteuttamiskelpoisuutta ja mm. onko se kaupungin toimivallassa, lainmukainen, suuntautuu yleishyödylliseen toimintaan, ei ole kaavoituspäätösten vastainen eikä korvaa lakisääteisiä tehtäviä.
Ideoita voidaan verkkosivulla päivittää kaupungin asiantuntijoiden toimesta ja niitä voidaan myös muokata ja yhdistellä, kuitenkin siten, että ideoiden tekijät ovat asiasta tietoisia ja voivat siihen vaikuttaa.

Työpajat toukokuussa

Ideointivaiheen jälkeen tuotetut ideat käsitellään työpajoissa ja niistä muodostetaan äänestysehdotuksia. Työpajoihin kutsutaan ideoiden tekijät ja muut asiasta kiinnostuneet kaupunkilaiset.
Työpajoissa ideoita työstetään niin, että niistä saadaan äänestykseen sopivia. Tässä vaiheessa on vielä mahdollisuus yhdistellä ideoita ja saada ne toteuttamiskelpoiseksi äänestystä varten.

Työpajat on suunniteltu pidettäviksi koronatilanne huomioiden seuraavasti (paikat tarkentuvat kevään aikana):

  • tiistai 4.5. Karhula
  • torstai 6.5. Kotkansaari ja Hovinsaari
  • maanantai 10.5. Länsi-Kotka
  • tiistai 11.5. Koko Kotka, myös saaristo

Äänestämään kesäkuussa

Äänestämään kotkalaiset pääsevät työpajavaiheessa muodostetuista äänestysehdotuksista kesäkuussa.
Äänestää voi joko sähköisesti (e-lomake) ja lisäksi kirjastoissa ja Ruorissa on mahdollisuus paperisen äänestyslipukkeen täyttämiseen. Äänestämään pääsevät yli 12-vuotiaat kotkalaiset.

Ideat todeksi loppukesästä

Äänestyksessä menestyneitä ideoita aletaan toteuttamaan heinäkuusta eteenpäin – käytännössä toteuttavasta ideasta riippuen. Tästä annetaan lisätietoa myöhemmin kevään aikana.