Lapin huskykoirat keikkailevat Kotkassa

Julkaistu 19.02.2021

Napapiirillä toimivan Husky Parkin lähes 40 huskykoiraa ”keikkailevat” seuraavan kahden viikon ajan Kotkassa, jossa Kiviharjun koirahoitola järjestää 20.2.-7.3. päivittäin huskysafareita.

”Kuluneen vuoden aikana moni yrittäjä on joutunut miettimään omaa toimintaansa ja mediassa on vahvasti ollut esillä pohjoisen matkailuyrittäjien tilanne ulkomaisten turistien jäädessä kotimaahansa. Se on nostanut otsikoihin inhimillisiä asioita kuten huskysafareiden koirien kohtalon. Tässä tilanteessa kustannuksien kattaminen kotimaisten matkailijoiden ostovoimalla on mahdotonta. Yritykset ja yksityiset ihmiset ovat lähteneet auttamaan näitä koiria ruokalahjoitusten muodossa sekä monin muun tavoin”, kertoo Kiviharjun koirahoitolan yrittäjä Mari Nenonen.

Hän oli lukenut aiheesta ja nähnyt kommentin, että eivätkö koirahoitolat ja valjakkoyrittäjät voisi tehdä yhteistyötä.
”Siitä syntyi ajatus tarjota hyväntekeväisyysidealla koirahoitolamme tiloja safariryrittäjälle. Ajatuksen mahdollisti tänä vuonna Kotkassakin olevan kunnon talvi”, Nenonen kertoo.

Idean muuttaminen todeksi tarkoitti nopealla aikataululla yhteistyöyrityksen etsimistä, mikä ei osoittautunutkaan Nenosen mukaan ihan yksinkertaiseksi hommaksi – yritykset olivat joko liian isoja tai liian pieniä.

”Tällaisen villin idean toteuttamiseen lähteminen vaatii yrittäjältä uskallusta hypätä tuntemattomaan uuden yhteistyökumppanin kanssa. Kireästä aikataulusta huolimatta maanomistajien luvat reittien tekemiseen saatiin ja raivaustyöt voitiin aloittaa pikaisella aikataululla. On ollut upeaa huomata, miten maanomistajat lähtivät tähän mukaan. Kotkassa on löytynyt myös vanhan ajan talkoohenkeä, joiden voimalla reitit on saatu rakennettu pikavauhtia”, Nenonen kiittelee.

Kotkan kaupunki ja kaupungin yhteistyökumppani Korttelikotiyhdistys ry ovat mukana hankkimassa talvitapahtumatuottamisesta kokemuksia.
”Osallisuuden ja sosiaalisen työllistämisen lisäämisessä tarvitaan toimintakykyä kehittäviä kokemuksia. Niiden perusteella myös hankintoja on mahdollista säätää. Ensin tulee panos ja sitten tulos”, kaupungin tekninen johtaja Vesa-Jukka Vornanen toteaa.

Ensi vuonna uudestaan?

Mari Nenosen mukaan työmäärä, jota projektin eteen on tehty, on iso, mutta matka on ollut sitäkin antoisampi.

”On ollut ilo huomata, miten paljon tämä on tuonut positiivisia nostetta vaikean vuoden jälkeen. Samalla on ollut ilo nähdä ihmisten vilpitön halu auttaa tilanteeseen joutuneita viattomia eläimiä. Toki asian ympärillä on ollut myös epäilijöitä, mutta ainahan kaiken uuden ympärillä on. Me lähdimme rohkeasti kokeilemaan Husky Parkin kanssa, että onko tämmöisen toteuttaminen Kotkassa mahdollista ja voisiko tälle löytyä jatkoa myös tulevina talvina”.

“Olemme Husky Parkissa olleet aivan sanattomia Mari Nenosen, Kiviharjun koirahoitolan omistajan isosta sydämestä ja halusta auttaa koiriamme. Mari on apujoukkoineen tehnyt valtavan työn safariurien teossa, mikä mahdollistaa meidän ja koiriemme tulon Kotkaan”, toteaa Kristian Erkkilä Husky Parkista.

”Tämä on myös meiltä suuri ponnistus, jotta saamme toiminnan pelaamaan samalla myös Rovaniemellä, mutta haluamme ehdottomasti lähteä mukaan tarjoamaan Kotkaan ikimuistoisia huskysafareita. Toivottavasti nähdään myös ensi vuonna Kotkassa, ainakin vastaanotto on ollut huikean hyvä ja ennakkovarausten määrä on yllättänyt meidät täysin!”, Erkkilä hehkuttaa.

Husky Park Kotka, osoitteessa Hurukselantie 857, on avoinna päivittäin 20.2.-7.3. klo 10-17:

Huskysafari 500 m: Aikuiset 30 €. Lapset (4-12 v.) 15 €. Perhelippu (max. 2 aik. + 3 lasta) 75 €.

Huskysafari 2,5 km: Aikuiset 40 €. Lapset (4-12 v) 20 €. Perhelippu (max. 2 aik. + 3 lasta) 100 €.

Ennakkoon varattava pidempi reitti on tällä hetkellä loppuunmyyty. Lyhyempää reittiä ajetaan nonstoppina ilman varauksia.
Alueella toivotaan käytettävän maskia ja ihmisten noudattavan yleisiä koronaohjeita. Paikan päällä ei saa tuoda omia koiria. Pysäköinti hoitolan ohi Hurukselantietä Anjalaan ajettaessa Turvesuolle johtavalle tielle.

Kuvagalleria löytyy osoitteesta
www.kotka.fi/huskypark