70-vuotiaiden ilmaislippu Vellamoon on voimassa vappuaattoon asti

Julkaistu 19.02.2021

Kotkan kaupunki antoi viime syksynä sinä vuonna 70 vuotta täyttäneille kotkalaisille syntymäpäivälahjaksi ilmaisliput Merikeskus Vellamoon ja sen yhteydessä toimivaan ravintola Laakonkiin.
Lippujen alkuperäinen voimassaoloaika oli 28.2.2021 asti, mutta koronarajoitusten vuoksi liput ovat nyt käytettävissä aina 30. huhtikuuta asti.

Syntymäpäivälahjan välityksellä kaupunki haluaa tarjota 70-vuotiaille mahdollisuuden tutustua Vellamon näyttelyihin ja nauttia herkullisen lounaan ravintola Laakongissa.

Lipulla pääsee kaikkiin Vellamon avoinna oleviin näyttelyihin, joita koskevat ajankohtaiset tiedot ja kuvaukset ovat luettavissa museon verkkosivuilta osoitteesta https://www.merikeskusvellamo.fi

Tällä hetkellä Vellamossa on esillä muun muassa sykähdyttävä Kohtalona Ruotsinsalmi -näyttely, joka kertoo nykyisen Kotkan edustalla käydyn Itämeren suurimman meritaistelun ja sen jälkeen rakennetun linnoituskaupungin tarinan ennennäkemättömällä tavalla. Rajaseudun pikkupitäjä toimi Venäjän ja Ruotsin suurvaltojen taistelun näyttämönä. Näyttelyn keskiössä ovat merenpohjaan vaipuneet tuhannet sotilaat, hämmästyttävästi säilyneet hylyt ja kukoistava merilinnoitus. 1790-luvun ihmiskohtalot heräävät näyttelyssä eloon.

Vellamossa vierailevien toivotaan ottavan huomioon alueelliset koronaohjeistukset. Merikeskus Vellamon sisääntuloaulan yhteydessä ja näyttelytilojen takakäytävällä sijaitsevissa WC-tiloissa on mahdollista pestä kädet. Tämän lisäksi käsidesiä on saatavilla lukuisissa pisteissä ympäri taloa.