Vuokrahelpotusta koronaepidemiasta kärsineille yrityksille

Julkaistu 23.11.2020

Kotkan kaupunginhallitus päätti, että kaupunki antaa yrityksille mahdollisuutta hakea helpotusta maanvuokraan, muuhun alueen käyttöoikeuteen, venepaikkamaksuun tai tilavuokraan, mikäli yrityksen tilanne on koronavirusepidemian vuoksi huomattavasti vaikeutunut. Haku vuokrahelpotuksiin on päättynyt 8.12.

Maanvuokriin liittyviä hakemuksia on tullut lokakuun loppuun mennessä 12, jotka koskevat yhteensä 35 maanvuokrasopimusta. Toimitilavuokriin ja matkailuun liittyvien venepaikkojen maksuhelpotushakemuksia on jätetty muutamia.

Maksuvapautusten periaatteet ovat pääpiirteittäin yhtenevät Helsingin ja Tampereen asettamiin periaatteisiin verrattuna. Ne vastaavat myös valtakunnallisesti myönnetyn yksinyrittäjien tuen periaatteita.

Maksuvapautuksen saadakseen vuokralaisen on osoitettava, että poikkeustilanteella on ollut merkittävä vaikutus yrityksen tai yhteisön toimintaedellytyksiin ja liikevaihtoon tai, että sillä on ollut muu erityisen merkittävä negatiivinen vaikutus toimintaan.

Vuokravapautus on tarkoitettu yrityksille ja yhteisöille, joilla on maanvuokrasopimus, muu alueen käyttöoikeutta, venepaikkaa tai tilaa koskeva vuokrasopimus kaupungin kanssa. Vapautusta voivat hakea ne vuokralaiset, jotka käyttävät tilaa, tonttia tai tontilla olevaa rakennusta pääasiallisesti yrityksen tai yhteisön toimintaan.

Vapautus voidaan myöntää vuokran maksamisesta osin tai kokonaan, mutta kuitenkin enintään kolmen kuukauden ajalta, jos se on korona-epidemiasta johtuvista syistä erityisen perusteltua. Venepaikkojen osalta vuokrahuojennus voi olla korkeintaan puolet venepaikkamaksusta.

Korona on vaikuttanut jossakin määrin myös satamassa toimivien yritysten talouteen. Mikäli satamassa toimivan yrityksen myynti on heikennyt merkittävästi nimenomaan koronan vuoksi, yrityksen tulee todentaa tämä, jotta sen hakemus maanvuokran alentamiseksi voidaan huomioida. Hakijan tulee kyetä osoittamaan, että toiminnan merkittävä heikkeneminen 16.3.2020 jälkeen johtuu koronaepidemiasta.

Toiminnan taloudellisen tilanteen ja liikevaihdon heikentyminen on todennettava jäljennöksillä kirjanpidosta ja / tai tiliotteista (kulut ja myyntituotot). Taloudellisen tilanteen tulkitaan heikentyneen, mikäli myyntituotot ovat laskeneet yli 30 % kolmen kuukauden ajalla huhti-kesäkuun välillä ja venepaikoissa kesä-elokuun välillä. Vertailukohtana on edellisen vuoden tilanne vastaavalta ajanjaksolta.

Päätöksen vuokran alentamisesta tekee toimitettujen selvitysten perusteella kaupunkirakennelautakunta tai viranhaltija, jolle lautakunta delegoi päätöksenteon.