Kotkan seutu oli yksi kesän matkailun vetonauloja

Julkaistu 02.09.2020

Kotkan-Haminan seutu oli yksi Suomen kotimaan matkailukesän menestyneistä matkailukohteista. Heinäkuussa kotimaan matkailijoiden rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät 22 prosenttia, vaikka seudulla ei ollut suuria tapahtumia kuten Meripäiviä tai Hamina Tattoota. Myös majoitusmyynnin arvo kasvoi ollen heinäkuussa kaikkiaan 1,3 miljoonaa euroa.

”Matkailuyrittäjät, majoittajat ja vierailukohteet ovat raportoineet hyvistä luvuista kesän mittaan, jonka vahvistavat myös tilastot. Myös hotellien keskihinta oli edellisvuotta korkeampi, ja oli koko Suomen kolmanneksi korkein vertailussa alueittain”, kertoo matkailujohtaja Kati Paasi Cursor Oy:stä.

Kaikkiaan rekisteröityjä yöpymisiä oli heinäkuussa 28 400, josta kotimaisia yöpyjiä oli suurin osa. Hotellihuoneen keskihinta oli 118,50 euroa.

”Tulos kertoo siitä, että matkailualan toimijat ovat puhaltaneet yhteen hiileen. Yrittäjät ovat tehneet hyvää työtä ja pyrkineet paikkaamaan kevään menetyksiä matkailukesän tuoman mahdollisuuden keinoin”, Paasi jatkaa.

Vellamossa heinäkuussa yli 35 000 näyttelykävijää

Heinäkuu oli poikkeuksellisen hyvä mm. Merikeskus Vellamossa, jossa vieraili 35 755 näyttelykävijää. Viime vuonna vastaavaan aikaan kävijöitä oli 19 130. Myös muut seudun kohteet ovat raportoineet merkittäviä kasvulukuja edellisvuoteen.

”Olemme Cursorin matkailussa aktiivisesti tehneet kohdennettuja toimenpiteitä tunnettuuden ja kiinnostuksen lisäämiseksi, niin ammattilaistyön, ansaitun näkyvyyden, vaikuttajatyön kuin myös kohdennettujen markkinointikampanjoiden avulla. Olemme tehneet toimia, joilla pystymme vaikuttamaan siihen matkailun osa-alueeseen, johon tässä tilanteessa on mahdollisuus vaikuttaa eli kotimaan vapaa-ajan matkailijoihin. Näillä kuluttajakenttään suunnattujen toimien avulla olemme saavuttaneet kesä-heinäkuussa yhteensä 22 miljoonaa ihmistä eri kanavien kautta”, kertoo matkailujohtaja Paasi.

”Olen erittäin iloinen tästä kesän valtavan hyvästä tuloksesta. Se luo uskoa tulevaan. On kuitenkin pidettävä mielessä se, että matkailualan tilanne on erittäin haastava, eikä hyvä kesä korvaa esimerkiksi ryhmämyyntikaupan hidastumista tai kansainvälisten matkailijoiden puuttumista. Edelleen tarvitaan merkittäviä toimenpiteitä tilanteesta yli selviämiseksi”.

Lähde: Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy:n tilastot https://visitory.io/fi