Infektiopäivystyksien pahinta ruuhkaa pyritään purkamaan lisäresursseilla

Julkaistu 10.08.2020

Kymsoten infektiopäivystyksissä Kymenlaakson keskussairaalassa ja Pohjois-Kymen sairaalassa on ruuhkaa, sillä erityisesti koronanäytteiden ottoon tulijoiden määrä on lisääntynyt merkittävästi. Myös Päivystysapupuhelin on ruuhkautunut. Kymsote lisää resursseja pahimpien ruuhkien purkamiseksi, mutta jonoja arvioidaan syntyvän edelleen.

Koronanäytteitä on tutkittu viime viikkoina selvästi enemmän viikkotasolla kuin aikaisemmin kesällä tai kevään aikana. Kuluvalla viikon näytteiden määrä on nousemassa jopa yli tuhanteen. Edellisviikolla näytteitä tutkittiin 743 kappaletta.
”On tärkeää, että ihmiset tulevat nyt ja jatkossakin näytteenottoon lievissäkin oireissa. Ruuhkasta huolimatta testiin pitää tulla, jos siihen yhtään aihetta on”, kehottaa hallintoylilääkäri Kari Kristeri.

Näytteenottoon tulijoiden on hyvä tällä hetkellä varautua jonoihin ja selvästi pidentyneisiin odotusaikoihin. Kymsote on lisännyt aikoja näytteenottoon ja niitä tullaan lisäämään vielä lisää seuraavilla viikoilla. Myöhemmin elokuussa näytteenottoon ollaan avaamassa uusia pisteitä.
”Valitettavasti testausmäärien äkillinen kasvu yllätti. Nyt olemme kuitenkin keskittyneet siihen, että ruuhkautumista saadaan ratkaistua ja palvelua taas sujuvammaksi”, Kristeri toteaa.

Tee oirearvio Omaolo-palvelussa

Samoin pahoin ruuhkautuneeseen Päivystysapupuhelimeen on lisätty henkilöstä. Päivystysavussa puheluita on ollut viime päivinä 600 kappaletta vuorokaudessa, kun normaalimäärä on parin sadan molemmin puolin. Päivystysapu palvelee kaikissa terveydellisissä tilanteissa, joissa harkitaan tarvetta lähteä päivystykseen.

Koronavirusta epäiltäessä on ensin hyvä tehdä oirearvion Omaolo-palvelussa. Mikäli arvion perusteella on tarve tulla näytteenottoon, niin ajan pystyy varmaan suoraan palvelusta eikä tarvitse ottaa yhteyttä Päivystysapuun. Omaolo ja ajanvaraus vaativat vahvan tunnistautumisen, joten vanhempi ei voi omalla tunnistautumisellaan tehdä arviota lapsen puolesta.
”Suositellemme vahvasti Omaolon käyttöä tällä hetkellä kaikille niille, joille se on mahdollista”, Kari Kristeri toteaa.

Tautitapausten osalta tilanne on Kymenlaaksossa ollut rauhallinen, mutta virus ei ole hävinnyt. Kymenlaaksolaisia muistutetaan huolehtimaan edelleen hyvästä käsi- ja yskimishygienista, pitämään turvaväli muihin ja välttämään mahdollisuuksien mukaan suuria väkijoukkoja.
Lisäksi epidemiatilanteessa tapahtuneiden viimeaikaisten muutosten myötä Kymsote suosittelee, että tarpeetonta matkustamista korkeamman tautiriskin alueille Euroopassa tulee välttää.