Puistoissa käy nyt kova kuhina

Julkaistu 04.05.2020

Kotkan puistot ja virkistysmetsät ovat nyt kaupungin puistotoimiston mukaan kovassa käytössä.

”Puistojemme ainoa laskuri on Katariinan meripuistossa ja se kertoo päivittäin portista kulkeneiden määrät.  Kahtena mittausvuona on lukema ollut noin 200 000 koko vuotena ja edellisinä vuosina on vappua edeltäneen ajanjakson määrä ollut noin 40 000.  Tänä vuonna päästiin jo yli 50 000:een, vaikka varsinaisia puistoturisteja ei ole juuri lainkaan. Esimerkiksi Kotkan Seurahuoneen kesäkauden kävijöistä suurimmalla osalla yöpymisen pääsyy on hotellin henkilökunnan mukaan Kotkan puistot”, kertoo Kotkan kaupunginpuutarhuri Heikki Laaksonen.

Kaupunginpuutarhuri Laaksosen mukaan myös silmämääräisesti tarkasteltuna Kotkan puistoissa on ollut havaittavissa kova käyttöaste, vaikka lämpimät kevätsäät ovat vielä antaneet odottaa itseään.

”Vaikka liikkumista on koronan takia merkittävästi rajoitettu, on väkeä kuitenkin viheralueilla riittänyt.  Epidemiankin aikana viheralueet ovat mitä paras paikka ulkoilla ja liikkua, kunhan pidetään mielessä ja noudatetaan annettuja käyttäytymisohjeita, joista tärkeimmät ovat riittävä turvaetäisyys ja käsihygienia”, Laaksonen muistuttaa.

kotka.fi/puistot