Hellahuone puutarhakaupungissa – historiateos Katariinan kaupunginosasta

Julkaistu 27.05.2020

Taidehistorioitsija, kuvataideopettaja Leena-Riitta Salmisen teos ”Hellahuone puutarhakaupungissa – Kotkan Katariinan kaupunginosan historiaa” avaa ikkunat asuinalueelle, jonka kehitystä tarkastellaan niin suunnittelijoiden, rakentajien kuin asukkaidenkin näkökulmasta.

Katariinan pientaloalueen rakentaminen aloitettiin 1920-luvulla, jolloin Kotkassa oli ankara asuntopula. Arkkitehti Birger Brunila laati alueen asemakaavan, joka muutti meren ympäröimän metsäisen ja kallioisen maaston työväen asuinalueeksi. Lähtökohtana oli eurooppalainen idea puutarhakaupungista, jossa asuinympäristö oli luonnonläheinen ja sopusointuinen. Brunilan lisäksi Salminen nostaa esille monen ammattinimikkeen Armas Laitisen, joka suunnitteli suurimman osan Katariinan rakennuksista.

Leena-Riitta Salmisen mukaan jo kirjoittamisen varhaisessa vaiheessa esiin alkoivat nousta ensimmäisten vuosikymmenien asujat, jotka muuttivat suunnitelmat eläväksi asuinalueeksi.
”Joidenkin voimat loppuivat kesken, toiset taas sinnikkäästi ja voimiaan säästämättä rakensivat kallioisille rinteille asumuksensa, joissa jälkipolvien kelpaa asua.”

Historiikin oli alkujaan tarkoitus päättyä toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, mutta lopulta mukaan päätyi myös jälleenrakennusajan vaikutelmia.
Leena-Riitta Salminen tutki aihettaan hyödyntämällä virastojen, arkistojen ja kirjastojen asiakirjoja ja haastattelemalla Katariinassa asuvia ja asuneita henkilöitä.
Alueen historia innosti myös graafikko Seppo Vakkaria, jonka kartat mm. Katariinan rakennusten rakennusvuosista sekä palveluiden sijoittumisesta konkretisoivat kertomaa.

Leena-Riitta Salminen sai historiikilleen Suomen Kulttuurirahaston Kymenlaakson rahaston apurahan.
Nyt julkaistu teos on ensimmäinen Kymenlaakson museon julkaisema varsinainen kaupunginosahistoriikki.
Se on pääavaus siinäkin mielessä, ettei kirjoittaja ole museon henkilökuntaa, vaan teos on syntynyt tekijän omasta innostuksesta ja kotiseuturakkaudesta. Tästä on hyvä jatkaa; Kymenlaakson museo toivoo vastakin saavansa innolla, antaumuksella ja rakkaudella kirjoitettuja historiikkeja, elämäkertoja ja artikkeleita julkaistavakseen.

”Hellahuone puutarhakaupungissa – Kotkan Katariinan kaupunginosan historiaa” -kirjaa voi ostaa 2.6. lähtien Merikeskus Vellamon museokauppa Plootusta.