Santalahden luontopolulle uudet pitkospuut

Julkaistu 20.04.2020

Ulkoilijat nauttivat nyt kevään valosta Kotkan Santalahden komeilla rantakallioilla, aavan meren rannoilla ja kuivassa kangasmetsässä kulkevalla luontopolulla. Kosteissa kohdissa liikkumista helpottavat pitkospuut, joiden kunto oli ajan kuluessa päässyt heikkenemään paikoin vaarallisellekin tasolle.
Nyt Santalahti saa uudet pitkospuut: uusiminen päästiin lahjoituksen turvin aloittamaan pääsiäisviikolla ja reitti ehtii valmistua ennen kotimaisten ja kansainvälisten matkailijoiden paluuta Santalahden viiden tähden lomakylään.

Kotkamills Oy:n toimitusjohtaja Markku Hämäläinen kertoo ajatuksen puutavaralahjoituksesta syntyneen useamman henkilön kommentoitua pitkospuiden heikkoa kuntoa.
”Meille on tärkeää tukea ja edistää kotkalaisten liikkumista ja vaalia muutenkin terveellisiä elämäntapoja. Luontopolun puurakenteiden kunnostaminen mahdollistaa luonnon monimuotoisuudesta nauttimisen erittäin ekologisella tavalla”, Hämäläinen kertoo.

Kotkan kaupunginpuutarhuri Heikki Laaksonen ilahtui kuullessaan Santalahden luontopolun kunnostukseen saadusta lahjoituksesta.
”Kaikilla lapsilla ja nuorilla ei enää ole luontevaa luontokosketusta. Mitä parempi henkilökohtainen suhde nuorella on luontoon, sen enemmän hän sitä arvostaa ja on valmis tekemään asioita puhtaan ja monimuotoisen luonnon puolesta. Tästäkin syystä kaupungissa olevat luontopolut ja muut ulkoilureitit ovat tärkeitä. Tällainen pitkospuulahjoitus menee suoraan kuntalaisten iloksi”, Laaksonen toteaa.