Kotkan uudet verkkosivut julkaistu

Julkaistu 14.01.2020

Kotkan kaupunki on ottanut käyttöön uudet verkkosivut, joiden osoite on tuttu kotka.fi.

Kaupunki halusi uudistaa sivustonsa tukemaan uutta kaupunkistrategiaa, jonka tavoitteita ja henkeä haluttiin hyödyntää myös verkkosivustossa. Sivustossa on erityisesti panostettu tiedon löytymiseen.

Kotkan vanhat sivut palvelivat kaupunkia 15 vuotta. Jo elinkaarensa päähän tulleella julkaisujärjestelmällä ei ollut enää tarkoituksenmukaista kehittää nykyaikaisia ja eri päätelaitteisiin mukautuvia verkkopalveluja, joten kaupunki päätti myös vaihtaa verkkosivuston taustalla olevan julkaisujärjestelmän.

Modernit sivut

Uusi kotka.fi-sivusto on tehty WordPress-sisällönhallintajärjestelmällä. Sivuston taustalle on rakennettu useita eri integraatioita erilaisten järjestelmien kanssa, jotta tieto olisi mahdollisimman ajantasaista. Esimerkiksi yhteystiedot tulevat suoraan kaupungin puhelinluettelosta, joten sivuilla on aina tuorein tieto.

”Olemme pyrkineet tuomaan asiakasta kiinnostavan tiedon lyhyen polun päähän, josta esimerkkinä etusivulla näkyvä oikopolku suosituimpiin sivuihimme. Nämä linkit tulevat suoraan kävijäanalytiikasta, joten jos esimerkiksi kesällä suurin osa sivujen kävijöistä käy Katariinan uimahallin sivuilla, linkki sinne nousee automaattisesti suoraan etusivulle,” Kotkan viestintäpäällikkö Mia Brunila kertoo.

Sivut toteutti Avidly

Sivuston kehittäminen kilpailutettiin alkuvuodesta 2019 ja kilpailutuksen voitti Avidly Agency. Kotkan sivuston projektipäällikkö Avidlystä, Seppo Sinkkonen kuvailee projektia: ”Kotkan sivuston uudistus oli Avidlylle yksi vuoden 2019 laajimmista verkkopalveluprojekteista. Sivuston sisältöjen moninaisuus ja laajuus sekä useat integraatiotarpeet ulkopuolisiin palveluihin kuten Suomi.fi-palvelutietovarantoon olivatkin meille ammatillisesti mieluisia haasteita ratkottavaksi.

”Tavoitteenamme oli suunnitella ja toteuttaa palvelu, joka olisi sen käyttäjille mahdollisimman helppo ja tehdä se niin hyvin, että voisimme yhdessä kotkalaisten kanssa olla ylpeitä lopputuloksesta. Mielestäni onnistuimme siinä ja odotammekin mielenkiinnolla kaupunkilaisten palautetta,” Sinkkonen toteaa.

RiimuRaamin kuvitus

Sivuston kuvitus on kotkalaisen mainostoimisto RiimuRaamin kädenjälkeä. ”Kotkan kaupungin sivustoille kuvitetut kuvat jatkavat kaupungin visuaalisen ilmeen linjaa. Kuvitukset kestävät aikaa hyvin, niiden kanssa sivujen sisältöä pystytään jaottelemaan ja teemoittamaan,” yrittäjä Nina Halmetoja kuvailee.

”Tekijänä toivon, että kuvituksista löytyy myös hieman huumoria niiden informatiivisuuden lisäksi,” Halmetoja vinkkaa.

Kotkan sivuston kehittäminen jatkuu julkaisun jälkeenkin. Sivuston eri kieliversiot, englanti ja venäjä, tullaan julkaisemaan vuoden 2020 aikana, joskin suomenkielistä versiota suppeampina. Suunnitteilla on myös ottaa asiakaspalvelun chat-toiminto käyttöön sivulla loppuvuodesta 2020.